Kuurojen Liiton aluetyöntekijät ovat valmiudessa vastaamaan tekstiviesteihin tai videopuheluihin ja soittamaan asiakkaiden puolesta terveydenhuollon neuvontaan koronavirusta koskevissa asioissa.
Vuoden 2020 ensimmäinen Kuurojen lehti on ilmestynyt. Lehden ulkoasua on uudistettu, mutta sisältö on tuttua. Kuten aina, lehti tarjoaa sekä tietoa että viihdettä ja mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja.
Light for the World -järjestö on myöntänyt järjestöneuvos Liisa Kauppiselle Her Abilities -tunnustuspalkinnon. Palkinto luovutetaan Kauppiselle 21.2.2020 Wienissä järjestettävässä seremoniassa.
Kesällä 2019 maailmankongressin yhteydessä Kuurojen maailmanliitto avasi allekirjoitettavan julkilausuman. Islanti on nyt maailman ensimmäinen maa, jossa valtionpäämiehet ja vanhemmat virkamiehet ovat allekirjoittaneet julkilausuman.
Helsingin kaupunginvaltuuston seuraavan 26.2 kokouksen kyselytunti tullaan tulkkaamaan viittomakielelle. Kyselytuntia voi seurata paikan päällä tai Helsinki-kanavan kautta.
Viittomakielen päivän seminaarin lopuksi oli vuoden viittomakielitekopalkinto 2019 luovutuksen aika. Kuurojen Liiton hallitus sai runsaasti ehdotuksia palkinnonsaajasta. Hallitus valitsi palkinnon saajaksi helsinkiläisen päiväkoti Franzenian, joka on perustanut viittomakielisen ryhmän sekä kuuroille että kuuleville viittomakielisille lapsille.
Juhlaseminaarissa iloittiin hallitusohjelman kirjausten etenemisestä. Tulossa on muun muassa viittomakieliasian neuvottelukunta ja viittomakielibarometri 2020. Myös eduskunnan viittomakielten verkosto käynnistää taas toimintansa. Samaan aikaan monesta puheenvuorosta nousi esille huoli viittomakielisten lasten ja perheiden tilanteesta.
Suomen omaa viittomakielen päivää vietetään helmikuun 12. päivänä. Päivän kunniaksi järjestetään tapahtumia eri puolilla Suomea. Juhli sinäkin viittomakielen päivää osallistumalla itsellesi sopivaan tapahtumaan.
Löytyisikö Kuurojen Liiton sopeutumisvalmennuskursseista sinulle sopiva kurssi? Kurssille osallistuminen on ilmaista, saat majoituksen ja täysihoidon. Matkakulut korvataan 20 euron omavastuuosuuden ylittävästä summasta. Vaikka kurssin ilmoittautumisaika on umpeutunut, vapaita paikkoja kannattaa kuitenkin aina kysyä.
Järjestöpäivät kokosi 23 jäsenyhdistyksen edustajat Valkeaan taloon keskustelemaan liiton tulevista strategioista ja kielensuojelusta. Paneelikeskustelussa syvennyttiin erityisesti tulkkauspalvelun toimivuuteen ja lasten ja nuorten kielellisiin oikeuksiin.
VIKKE-hanke etsii toteutettavaan kartoitukseen mukaan viittomakieltä käyttäviä lapsia ja perheitä. Hankkeen tavoitteena on kartoittaa vähintään 100 lapsen suomalaisen viittomakielen taitoa.
Ylen viittomakielinen ohjelmisto täydentyy uudella ajankohtaisohjelmalla Mikaela & Thomas. Sunnuntaisin Yle TV1:ssä nähtävä ohjelma käsittelee kerran viikossa yhtä viittomakielistä yleisöä puhuttavaa puheenaihetta studiovieraiden kanssa.
Jouluaattona on mahdollista seurata viittomakielelle tulkattua joulurauhan julistusta. Joulurauhan julistus on perinne, joka johdattaa joulun viettoon ja julistaa joulun alkaneeksi. Turun perinteinen julistus on katsottavissa myös suorana Yle Areenassa.