Kuurojen Liiton liittokokous haluaa esittää huolensa viittomakielisten lasten ja nuorten tilanteesta. Viittomakieliset lapset voivat olla kuuroja, eriasteisesti huonokuuloisia, kuurosokeita, sisäkorvaistutetta käyttäviä tai kuulevia.
Kela ja Hätäkeskuslaitos käynnistävät kesäkuussa kokeilun, jossa hätätilanteessa oleva henkilö voi tehdä hätäilmoituksen suomalaisella viittomakielellä 112 Suomi -sovelluksen kautta.
Liittokokous järjestettiin ensimmäistä kertaa täysin etätapahtumana. Paikalla Valkeassa talossa olivat vain mm. kokouksen puheenjohtaja, hallitus ja johtoryhmä sekä kokoustekniikan vaatima henkilöstö.
Usean vuoden ajalta tuttua ilmiötä on taas liikkeellä: kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla tapahtuu rahankeräystä, joissa kerääjät esittelevät itsensä kuuroiksi tai sanovat keräävänsä rahaa kuurojen hyväksi. Tämä ei ole Kuurojen Liiton toimintaa.
Kunnissa päätetään kansalaisten kannalta läheisistä asioista ja palveluista. Yle tarjoaa kuntavaalien aikaan kattauksen saavutettavaa vaalisisältöä televisiossa ja Yle Areenassa.
Huvudstadsbladetissa julkaistiin 26.4.2021 Kuurojen Liiton ja Ihmisoikeusliiton yhteinen mielipidekirjoitus viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessista. Lue ja katso teksti kokonaisuudessaan tästä.
Helsingin Sanomat julkaisi 4.4.2021 Elli-Alina Hiilamon laajan artikkelin Kuuleva kuuro. Kuurojen Liiton vastaus julkaistiin HS:ssä 28.4.2021, ja ohessa kirjoituksen pidempi versio kokonaisuudessaan.