Kuva Hanne Salonen / Eduskunta

Kirjallinen kysymys viittomakielisen hätäilmoituspalvelun rahoituksen varmistamisesta

Hallituksen mukaan tulkkauspalvelun pilottia voidaan mahdollisesti jatkaa vuonna 2023. Lisäksi 112-hätätekstiviestipalvelun ennakkorekisteröintiä ollaan poistamassa.

Kirjallisessa kysymyksessään 20.10.2022 kansanedustajat Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) ja Noora Koponen (vihr) kysyivät, miten hallitus aikoo varmistaa viittomakielisen hätäilmoituspalvelun jatkuvuuden myös tulevaisuudessa, jotta viittomakielen käyttäjien yhdenvertaisuus toteutuu.

Taustalla on viittomakielisen yhteisön suuri huoli tiedonsaannista ja viestintäkanavista kriisitilanteissa. Viittomakielinen hätäilmoituspalvelu on toiminut 15.6.2021 alkaen kokeiluna ja toimii vielä vuoden loppuun Kela-rahoituksella. Palvelu on toiminut arkipäivinä klo 8-16. Palvelun jatkolle ei ole selkeästi tiedossa jatkorahoitusta ensi vuodelle. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on vaatinut viittomakielisen hätäilmoituspalvelun jatkoa sekä muuttamista ympärivuorokautiseksi.

Toinen yhteisölle tärkeä palvelu eli tekstipuhelupalvelu (TTP) on mahdollisesti saamassa rahoitusta vuodelle 2023. Tarkoituksena on, että vuoden 2023 aikana palvelulle etsitään pysyvämpää rahoitusta ja ratkaisua. Tekstipuhelupalvelu ei kuitenkaan toimi kaikissa tilanteissa. Erityisesti hätätilanteessa on tärkeää, että voi käyttää omaa äidinkieltään.

Palvelua pyritään jatkamaan

Hallituksen vastauksessa 11.11.2022 sisäministeri Krista Mikkonen toteaa, että pilotin jatkamisen osalta pyritään ratkaisuun, jossa tulkkauspalvelun pilottia voitaisiin jatkaa vuonna 2023 Hätäkeskuslaitoksen väliaikaisella rahoituksella. Tulevan vuoden aikana selvitettäisiin viittomakielisten tulkkauspalveluiden järjestämistapa, kustannusten jakaminen eri osapuolien kesken ja vakinaistamisen mahdollisuudet.

Hätänumeroon 112 saa edelleen yhteyden puhelun lisäksi tekstiviestillä kuten tälläkin hetkellä.  Tekstiviestin avulla tehtävä hätäilmoitus on toiminut jo usean vuoden ajan ja sen käyttöaste on melko suuri, vuonna 2021 tehtiin sen avulla yli 4500 hätäilmoitusta.

112-hätätekstiviestin ennakkorekisterivelvollisuus tullaan poistamaan

Ministeri Mikkosen mukaan esteettömyysdirektiivin toimeenpanon yhteydessä muutetaan myös hätäkeskustoiminnasta annettua lakia. Hätäkeskuslain muutoksella toteutetaan esteettömyysvaatimukset yleiseen hätänumeroon 112 vastaamisessa. Jatkossa hätäilmoitus on voitava tehdä puheviestintään sekä vaihtoehtoisesti reaaliaikaiseen tekstiviestintään perustuvaa yhteydenottotapaa käyttäen ja hätäkeskusten on vastattava yhteydenottoon samaa kommunikaatiotapaa käyttäen.

Toimeenpanon yhteydessä tekstiviestipalvelun ennakkorekisterivelvollisuus tullaan poistamaan esteellisenä ja luodaan reaaliaikainen chat-palvelu vuoden 2025 loppuun mennessä.

Kirjallinen kysymys ja hallituksen vastaus ovat luettavissa kokonaisuudessaan oheisista linkeistä.