EUDY Junior Camp 2025 (13-17-vuotiaat)
Tule mukaan eurooppalaiselle kuurojen nuorten leirille Liettuaan heinäkuussa!
Leiri on suunnattu 13–17-vuotiaille kuuroille nuorille, ja sen järjestää European Union of the Deaf Youth (EUDY) yhteistyössä Liettuan kuurojen nuorten liiton kanssa. Suomesta lähtee leirille yksi ohjaaja ja hänen mukanaan pääsee enintään neljä suomalaisnuorta.
Teemana ”Deaf creativity and artistic exploration”
Luovuus on uudenlaista tapaa nähdä maailma, ajatella toisin ja toteuttaa omia unelmia. Luovuus on tärkeä osa sekä henkilökohtaista että yhteisöllistä kasvua. Leirin aikana jokainen osallistuja saa kokea omien vahvuuksiensa nousevan esiin.
Leirillä voit kokeilla ja kenties löytää itsellesi sopivia ilmaisutapoja. Itseilmaisu ei rajoitu pelkästään piirtämiseen tai maalaamiseen – se voi olla esimerkiksi viittomakielistä runoutta, Visual Vernacular (VV) -esityksiä tai kappaleiden tulkitsemista viittoen. Samalla harjoitellaan tiimityötaitoja ja rakennetaan vahvaa yhteisöllisyyttä.
Koe Liettuan luonnonkaunis ympäristö
Leiri järjestetään Guosta-leirikeskuksessa, joka sijaitsee Guostus-järven rannalla Stakliškėsin kylässä noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Liettuan pääkaupunki Vilnasta.
Osallistujat majoittuvat 3–6 hengen huoneissa tai erillisissä mökeissä. Tarjolla on kaikki tarvittavat mukavuudet ja pesutilat. Lisäksi leirillä on urheilukenttiä ja muuta mukavaa.
Hae mukaan leirille!
Leirimaksu on 350 euroa ja se sisältää ateriat, majoituksen, kuljetukset Liettuassa sekä muut tarvittavat materiaalit, kuten leiripaidan. Osallistujat maksavat itse matkat Suomesta Liettuaan ja takaisin.
Tarkemmat tiedot ilmoittautumisesta julkaistaan tammikuussa 2025. Kysymyksiä voi lähettää sähköpostitse: jrcamp2025@eudy.info.
EUDY Junior Camp 2025 (13-17-vuotiaat)
Guostaus g. 20, Stakliškės, Prienain kunnallispiiri, Liettua