Lapsiperheille

Onko lapsellasi kuulonalenema? Kuurojen Liitto järjestää monenlaista toimintaa perheellesi! Tarjoamme myös tukea ja neuvoja eri tilanteissa.

Kesto: 01:19
Tekstitys: Suomi, Ruotsi
Kieli: Suomalainen viittomakieli, Suomenruotsalainen viittomakieli

Perhekurssit

Moni perhe aloittaa Kuurojen Liiton toimintaan tutustumisen osallistumalla perhekurssille, jossa lapsen kuulovammaan suhtaudutaan lapsen ominaisuutena, ei suinkaan elämää rajoittavana vammana. Lapsille on hauskaa ohjelmaa sillä aikaa kun vanhemmat osallistuvat luennoille ja saavat vertaistukea ryhmäkeskusteluista. Kurssin työntekijät toimivat roolimalleina lapsille, sillä he ovat itsekin kuuroja ja huonokuuloisia. Puhekyvyllä tai kuulon asteella ei kursseillamme ole merkitystä, vaan meitä yhdistää pyrkimys kaksi- tai monikielisyyteen. Lapsen identiteetti pääsee vapaasti rakentumaan, kun hänelle annetaan mahdollisuus sukkuloida kielten ja kulttuurien välillä ja tavata kaltaisiaan lapsia, nuoria ja aikuisia.

Lastenleirit

Suosituille lastenleireillemme ovat tervetulleita kuurot, huonokuuloiset ja codat. Kenenkään ei tarvitse jännittää vuorovaikutustilanteita tai kokea olevansa erilainen, sillä leirien vetäjät varmistavat, että kaikki tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu. Leireille haetaan kevättalvella – olethan ripeä, jotta lapsesi ei jää vaille leiripaikkaa!

Perhekursseja ja lastenleirejä

Maija Pulkkinen

Kurssisuunnittelija
Henkilö ei ota vastaan puheluja Henkilö ottaa vastaan tekstiviestejä Henkilö ottaa vastaan WhatsApp-viestejä, videoviestejä ja videopuheluja
Puhelinnumero: +358 50 548 8166
Henkilön vastuualue Sopeutumisvalmennus Kurssit

Monika Hämälä

Nuorisosihteeri
Henkilö ei ota vastaan puheluja Henkilö ottaa vastaan tekstiviestejä Henkilö ottaa vastaan WhatsApp-viestejä, videoviestejä ja videopuheluja
Puhelinnumero: +358 44 741 7254
Henkilön vastuualue Nuorisotyö Leirit

Tukea ja neuvoja kotialueellasi

""

Rita Auroila

Aluetyöntekijä
Henkilön toimialue Etelä-Karjala Kymenlaakso Päijät-Häme Kanta-Häme
Henkilö ottaa vastaan puheluja Henkilö ottaa vastaan tekstiviestejä Henkilö ottaa vastaan WhatsApp-viestejä, videoviestejä ja videopuheluja
Puhelinnumero: +358 400 257 974
Henkilön vastuualue Palveluohjaus Lapsiperheet

Juha Oksanen

Aluetyöntekijä
Henkilön toimialue Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi
Henkilö ei ota vastaan puheluja Henkilö ottaa vastaan tekstiviestejä Henkilö ottaa vastaan WhatsApp-viestejä, videoviestejä ja videopuheluja
Puhelinnumero: +358 400 670 110
Henkilön vastuualue Palveluohjaus Lapsiperheet

Erityisasiantuntijamme

Pirkko Selin-Grönlund

Erityisasiantuntija
Henkilö ottaa vastaan puheluja Henkilö ottaa vastaan tekstiviestejä Henkilö ottaa vastaan WhatsApp-viestejä, videoviestejä ja videopuheluja
Puhelinnumero: +358 50 536 7810

Marika Rönnberg

Erityisasiantuntija
Henkilö ottaa vastaan puheluja Henkilö ottaa vastaan tekstiviestejä Henkilö ottaa vastaan WhatsApp-viestejä, videoviestejä ja videopuheluja
Puhelinnumero: +358 44 752 4324

Annika Aalto

Erityisasiantuntija
Henkilö ottaa vastaan puheluja Henkilö ottaa vastaan tekstiviestejä Henkilö ottaa vastaan WhatsApp-viestejä, videoviestejä ja videopuheluja
Puhelinnumero: +358 44 777 5177
Kuvassa vain kahden henkilön kädet, jotka muodostavat yhdessä viittoman:

Ideoita lapsen viittomakielen kehityksen tukemiseksi

  • hae perheellesi viittomakielen kotiopetusta
  • hae lapsellesi tulkkipäätös Kelasta – sille ei ole ikärajaa!
  • tilaa lapselle tulkki harrastuksiin ja perhejuhliin
  • merkitse suomalainen tai suomenruotsalainen viittomakieli lapsesi äidinkieleksi väestörekisteriin
  • selvitä, löytyykö alueeltasi viittomakielistä perhekerhotoimintaa
  • selvitä, löytyykö alueesi päiväkodeista ryhmää, jossa olisi muitakin kuulovammaisia lapsia
  • osallistu Kuurojen Liiton perhekursseille
  • ilmoita lapsesi mukaan Kuurojen Liiton kesäleireille
  • selvitä, mitä muut kuuloalan järjestöt perheellesi tarjoavat
  • osallistu koko perheen voimin Kuurojen valtakunnallisille kulttuuripäiville
  • tutustu Viittomakielisen kirjaston ja Yle Areenan viittomakielisiin lastenohjelmiin
  • seuraa Ursa Minorin ja Teatteri Totin lapsille suunnattua ohjelmistoa

Viittomakielisten elämää kannesta kanteen


Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Kuurojen lehti on Kuurojen Liiton järjestöjulkaisu ja viittomakielisten aikakauslehti. Se tarjoaa lukijoilleen sekä tietoa että viihdettä ja kiinnostavia henkilöhaastatteluita yhteisön ihmisistä.

Kuurojen lehdessä on rohkeita ja reippaita esikuvia lapselle ja myös itselle. Kaikki on mahdollista. Hyvää, kannustavaa esimerkkiä aikuisista viittomakielisistä lapselle ja perheelle.

Lehden kautta etenkin lapset saavat vahvistusta viittomakieliselle identiteetille. Myös sellaiset jutut jotka liittyvät asioihin, joiden eteen on itsekin taistellut, ovat voimaannuttavia.

(Lukijakysely 2020)

VIKKE-hankkeen kolme työntekijää seisovat vierekkäin ja muodostavat käsillään viittoman: VIKKE.

VIKKE – Viittomakielisten lasten kielellisen kehityksen arviointi, kartoitus ja tukitoimenpiteet


VIKKE on Jyväskylän yliopistossa viittomakielen keskuksessa käynnistynyt kolmivaiheinen hanke. Tähän mennessä hankkeessa on luotu lasten suomalaisen viittomakielen arviointiin kohdennettu arviointityökalu, jonka avulla voidaan arvioida 8kk – 15-vuotiaiden viittomakieltä omaksuvien lasten suomalaisen viittomakielen taitoa ja kehitystä kielitaidon eri osa-alueilla.

Vuoden 2020 aikana VIKKE -hanke toteutti valtakunnallisen kartoituksen, jossa arvioitiin noin sadan lapsen suomalaisen viittomakielen taitoa uutta arviointityökalua hyödyntäen. Kartoituksen tarkoituksena oli luoda katsaus eri ikäisten lasten suomalaisen viittomakielen kehityksen tasoon sekä kieliympäristön piirteisiin.

Lasten suomalaisen viittomakielen kehityksen arvioinnin sekä perheiden, eri alojen ammattilaisten ja järjestöyhteistyökumppaneiden parissa tehdyn yhteistyön myötä VIKKE –hanke sai monipuolista tietoa minkälaisia tukitoimenpiteitä eri tahot tarvitsevat. Tämän myötä käynnistettiin hankkeen kolmas vaihe STEA:lta saadun kaksivuotisen rahoituksen turvin Niilo Mäki Instituutissa elokuussa 2020.

Jos tarvitset lapsesi suomalaisen viittomakielen kehityksen arviointia, muuta asiantuntija-, konsultaatioapua tai koulutusta lasten viittomakielen kehitykseen liittyen, ota VIKKE-hankkeen työntekijöihin rohkeasti yhteyttä!

Kannettava tietokone, jonka näytöllä näkyy JYU:n viittomakielen oppimateriaalisivu

Jyväskylän yliopisto: Viittomakielen oppimateriaalisivu


Miten lapsi omaksuu viittomakieltä? Entä miten lapsen viittomakielen taitoa arvioidaan?

Tutustu Jyväskylän yliopiston viittomakielen oppimateriaalisivuun, josta löytyy tiivistetysti tietoa aiheesta!

Viittomakieliset lapset varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa


Tällä Opetushallituksen oppaalla täydennetään vanhempien tietoa siitä, mitä eri keinoja viittomakieltä käyttävän lapsen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestämisessä on. Henkilöstölle oppaassa kerrotaan, miten viittomakielisen lapsen kanssa toimitaan ja millaisia uudenlaisia työtapoja saatetaan tarvita varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.

Viittomakieliset oppilaat perusopetuksessa


Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaan viittomakielisten opetuksessa erityisenä tavoitteena on vahvistaa oppilaiden viittomakielistä identiteettiä ja tietoisuutta omasta kulttuuristaan ja viittomakielisestä yhteisöstä. Viittomakieltä käyttävät oppilaat voivat olla kuuroja, huonokuuloisia tai kuulevia. Perusopetuslain mukaan kuulovammaisille tulee tarvittaessa antaa opetusta myös viittomakielellä. Lain perusteluiden mukaan ainakin viittomakieltä ensimmäisenä kielenä oppineille kuuroille opetus tulee antaa viittomakielellä.

Lasten kielelliset oikeudet


Oikeusministeriö on julkaissut esitteen lapsen kielellisistä oikeuksista. Siinä kerrotaan lapselle tuttujen esimerkkien kautta muun muassa, mitä tarkoittaa oikeus palveluun omalla kielellä. Esitteessä on huomioitu myös suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli.

Kun lasten ja nuorten tietoisuus eri kielistä ja kieliryhmistä kasvaa, sen on huomattu tukevan myös parempaa kieli-ilmapiiriä. Ladattavasta esitteestä toivotaan olevan hyötyä esimerkiksi opettajille ja muille kasvatustyötä tekeville.

Ohje lapsen henkilökohtaisesta avusta


Vammaisfoorumi, Kuntaliitto ja Assistentti-info ovat yhdessä työstäneet ohjeen henkilökohtaisen avun myöntämisestä ja järjestämisestä vammaiselle lapselle.

Henkilökohtaisen avun perustavoite on avustettavan henkilön itsenäisyyden ja riippumattomuuden lisääminen. Erityisesti avun tarve harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä on yleensä luonteeltaan sellaista, johon henkilökohtainen apu palvelumuotona soveltuu hyvin.

Viittomakielisen kirjaston ohjelmia