Rebekan tarina
Olin 8-vuotias, ujo ja hiljainen. Perheessäni ei ollut muita kuuroja, joten olin kotona usein ainut, joka viittoi. Sitten koitti päivä, jolloin pääsin ensimmäistä kertaa viittomakielisten lasten leirille.
Kuuluin vihdoin joukkoon! On vaikeaa selittää, kuinka huikeaa on tunne, kun voi vihdoin ymmärtää kaiken, mitä ympärilläni keskustellaan. Pystyin kaikkien kanssa kommunikoimaan omalla äidinkielelläni, suomalaisella viittomakielellä. Sain uusia kavereita, joiden tapaamisista seuraavilla leireillä tuli aina vuoden kohokohta.
Ensimmäiseltä leiriltä muistan kuitenkin kirkkaimmin leirien ohjaajat. He olivat kuuroja, itsevarmoja ja iloisia. Katsoin heitä ihaillen: voinko minäkin olla joskus tuollainen?
Vuosia myöhemmin seisoin samalla leirillä ohjaajana. Tällä kertaa minuun katsoi pieni, jännittynyt tyttö, joka muistutti minua itsestäni. Hän viittoi varovasti, ja minä vastasin. Silloin ymmärsin, että minusta oli tullut se roolimalli, jota itse aikoinani tarvitsin.
– Rebekka, kuuro leiriohjaaja