Nuorisotyön vuoden vapaaehtoinen 2024 Laura Mecklin
Nuorisotyö palkitsi Turussa valtakunnallisilla viittomakielisillä nuorisopäivillä vuoden 2024 vapaaehtoiseksi Laura Mecklinin.
Perusteiksi palkinnolle kerrottiin, että lapset ja nuoret ovat Lauran sydäntä lähellä. Hän on toteuttanut uskomattoman monipuolista toimintaa heidän kanssaan. Viime aikoina hän on muun muassa toiminut vapaaehtoisena ohjaajana Viittovien perheiden kulttuuripäivien esityksessä, missä hän ohjasi 9 lasta vanhempineen.
Lisäksi hän oli Suomen kuurojen urheiluliiton liikuntakaverina, jossa hän toimi viittomakielisten lasten ja nuorten tukena uusiin harrastuksiin tutustumisessa. Lauralla on pitkä kokemus lasten ja nuorten tapahtumista, leireistä ja kursseista.
Voitaisiinkin pikemminkin kysyä, missä hän ei ole ollut lasten ja nuorten kanssa. Ja ennen kaikkea, lasten ja nuorten keskuudessa Laura on erittäin pidetty.
Katso uutisvideoltamme Laura Mecklinin ajatuksia vapaaehtoisuudesta. Video on tekstitetty suomeksi.
Lämpimät kiitokset Lauralle hänen tekemästään vapaaehtoistyöstä ja onnittelut nuorisotyön vuoden vapaaehtoinen 2024 -palkinnosta!