Varmasti monet ovat ihmetelleet, mistä ovat lähtöisin Liisa Kauppisen voimavarat ajaa kuurojen oikeuksia kotimaassa ja kansainvälisesti. Hän on saanut reppuunsa hyvät elämäneväät ja arvot lapsuudenkodistaan.

– Jotta jaksaisi, ihminen tarvitsee hyväksyntää, tukea, arvostusta, rakastavan suvun ja hyvät elinolot, Liisa sanoo miettiessään energiansa lähteitä.

– Lisäksi työssä tarvitaan hyvät työtoverit ja yhteistyökumppanit.

Maanviljelijäperheeltä on lähtöisin myös työnteko elämäntapana: kukaan Liisan syntymäkodista ei jäänyt eläkkeelle, vaan heinätöissä oli mukana vielä yli 90-vuotias isoisäkin.

Synnynnäinen johtaja

Kun Liisaa pyydettiin Kuurojen Liiton toiminnanjohtajan Jarmo Narmalan sijaiseksi, hän ei ollut tarjouksesta kovin innostunut, koska viihtyi tiedotus- ja koulutussihteerin työssä ja piti opettamista elämäntehtävänään. Muutaman vuoden kuluttua hänet vakinaistettiin hallituksen ja puheenjohtaja Runo Savisaaren aloitteesta. Liisa ajatteli tekevänsä toiminnanjohtajan työtä vain vähän aikaa, mutta pesti venähtikin 30 vuodeksi!

Vaikka toiminnanjohtajan työ ei ollut houkutellut Liisaa, johtajuus tuntui heti luonnolliselta.
– Äitini sanoi, että johtajuus on minulle synnynnäistä. Jo pienestä pitäen järjestin ja ohjasin suvun lasten leikkejä.

Rohkea ja nuori toiminnanjohtaja tarttui tarmokkaasti työhön osaavien työkavereidensa kanssa. 1970-luvulla kuurojen arkielämän perusasioiden hoitaminen ja tukeminen oli hyvin tärkeää. Kuntoutussihteeriverkoston rakentaminen oli suuri työ, jonka aikana huomattiin myös tulkkipalvelujen tarve. Pohjatyön jälkeen voitiin alkaa kehittää muita palveluita: kulttuuri, kansanopisto, työllisyys jne.

– Toiminnanjohtajuuteni alussa puheenjohtaja Runo Savisaari yritti jarrutella, koska minulla oli hänen mielestään liian kova kiire edistää asioita. Hän kuitenkin luotti minuun ja päätti tukea työtäni ja yrittää pysyä vauhdissani.

1980-luvulla liitto onnistui kasvattamaan tuntuvasti Raha-automaattiyhdistykseltä saatuja avustussummia, mikä mahdollisti isommat toimitilat ja henkilöstön määrän nopean kasvun. Liiton menestystarina jatkui ja kaikkein keskeisin saavutus Liisan toiminnanjohtajakaudella oli kielellisten oikeuksien tunnustaminen 1995.

Kansainvälinen vaikuttaja

Kuurojen maailmanliiton pääsihteerinä ja myöhemmin puheenjohtajana Liisa Kauppinen teki kuurojen asiaa tunnetuksi kansainvälisillä foorumeilla. Hänen aikanaan Maailmanliiton painotus keskitettiin kehitysmaiden kuurojen tilanteen parantamiseen.

Raskain kansainvälinen työtehtävä oli YK:n vammaisten oikeuksia ajavan yleissopimuksen valmistelu, joka aloitettiin vuonna 2001. Liisa oli Kuurojen maailmanliiton edustajana kaikissa kahdeksassa sopimusta valmistelevassa kokouksessa, puheenjohtaja Markku Jokinen oli myös osan aikaa mukana.

– Minusta tuntuu, että minä ja kaikissa kokouksissa mukana olleet tulkit Virpi Thurén ja Sirpa Ruuskanen olemme tehneet historiaa. Tämä sopimus mullistaa vammaisten ihmisten elämän.

Vielä ei voi huokaista helpotuksesta, koska sopimus pitää seuraavaksi hyväksyä YK:n yleiskokouksessa ja sen jälkeen kolmasosassa YK:n jäsenvaltioista, jotta se tulee voimaan. Eikä prosessi jää vielä tähänkään: kansallinen lainsäädäntö pitää uudistaa vastaamaan sopimusta ja sopimuksen toteutumista tarkkailemaan pitää luoda kaikkialla maailmassa toimiva seurantajärjestelmä.

Kansainvälisillä vammaisfoorumeilla pitkään vaikuttanut Kauppinen tietää, että vaikka ihmisoikeussopimukset kertovat kauniita sanoja meidän kaikkien oikeuksista, oikeudenmukaisuuskäsite on erilainen eri puolilla maailmaa. Ihmisoikeustilanne on hyvin huono monissa kehitysmaissa ja myös kehittyneissä maissa.

– On tärkeää puhua ihmisoikeuksista uudestaan ja uudestaan, jotta saadaan aikaan muutosta.

Liisa on käynyt työnsä puolesta 90 maassa. Maailman kuuroja yhdistää samanlainen elämäntapa: he elävät näön varassa, katsekontakti on tärkeä ja huomiota kiinnitetään koskettamalla tai pöytään paukuttamalla.

Andien juurella sijaitsevan argentiinalaisen Mendozan kuurolle yhteisölle Liisan vierailu oli erityinen tapaus: he eivät olleet koskaan ennen tavanneet ulkomaalaista kuuroa. Lyhyen hakemisen jälkeen löytyi yhteinen tapa kommunikoida ja Liisa saikin kuulla kaikille maailman kuuroille tuttua tarinaa. Mendozan kuurojen on pakko käyttää koulussa kuulolaitetta ja opettaja kieltää viittomisen. Kuurojen tavoitteet ovat yhteneväiset kaikkialla: he haluavat ilmaista itseään ja saada palveluja viittomakielellä.

Aktiivinen eläkeläinen

Kunniapuheenjohtaja Liisa Kauppinen on lupautunut olemaan vielä jonkin aikaa mukana Kuurojen maailmanliiton toiminnassa. Hän muun muassa vastaa YK:n vammaisten oikeuksia ajavaan yleissopimukseen liittyvistä tehtävistä, koska on ollut mukana koko valmisteluprosessin ajan.

– Kun ihmisoikeussopimus on hyväksytty YK:n yleiskokouksessa, voin lähteä rauhassa kokonaan eläkkeelle.

Eläkepäivinä Liisa haluaa lukea kirjoja, mennä uudestaan autokouluun, opiskella yliopistolla, hankkia koiran, viettää aikaa ystävien kanssa, kuntoilla sauvakävellen, pitää kotisivujaan ajan tasalla ja kutoa lapsenlapsille. Tärkeintä hänelle on nyt kuitenkin neljän lapsenlapsen kanssa vietetty aika.

Toiminnanjohtajan tehtävästä luopuminen ei ole tuntunut vaikealta, Liisa on tehnyt oman osuutensa ja nuoremmat saavat jatkaa. Vuosista liitossa jää hänelle päällimmäisenä mieleen ajatus, että vaikeitakin asioita pystytään toteuttamaan peräänantamattomuudella.

– Mutta yksinään kukaan ei jaksa. Johtaja näyttää tietä, mutta vain joukkovoimalla onnistutaan. On ollut upeaa nähdä, miten työntekijät ovat sitoutuneet liiton ideologiaan, taisteluun viittomakielen puolesta.

Teksti ja kuvat: Annika Posti

Juttu on julkaistu Kuurojen lehdessä 5/2006.