Kuurojen Liiton lausunto totuus- ja sovintoprosessia koskevasta lakiluonnoksesta
Liitto on antanut 13.6.2025 lausunnon hallituksen esityksestä laiksi kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessin toteuttamisesta. Liitto pitää lakiesitystä historiallisena ja kansainvälisesti ainutlaatuisena, ja tukee sen tavoitteita.
Lain myötä mahdollistetaan tärkeä yhteiskunnallinen prosessi, jonka tavoitteena on dokumentoida kuuroihin ja viittomakielisiin kohdistuneet oikeudenloukkaukset ja syrjintä. Lisäksi prosessissa lisätään tietoisuutta ja tehdään ehdotuksia, joilla luodaan pohjaa sovinnolle Suomen valtion ja yhteisöiden välillä.
Kuurojen Liiton lausunnossa tuotiin myös esille mm. seuraavia huomioita:
- Viittomakielisyys tulee turvata kaikissa vaiheissa, ja prosessi tulee toteuttaa nelikielisesti: suomalaisella ja suomenruotsalaisella viittomakielellä sekä suomeksi ja ruotsiksi.
- Tietojen keruu ja käsittely edellyttävät erityistä huolellisuutta, sillä viittomakielisten kuulemisten tallentaminen videolle tekee osallistujista tunnistettavia. Osallistujille on taattava riittävä tieto siitä, miten heidän tietojaan käsitellään.
- Sihteeristön oikeus saada tietoja viranomaisilta ei saa vaarantaa yksityisyydensuojaa. Osallistujilla on oltava laaja oikeus vaikuttaa omien tietojensa käsittelyyn, mukaan lukien oikeus pyytää tietojen poistamista.
- Arkistoinnin ja aineiston elinkaaren on oltava läpinäkyvää. Prosessiin osallistuvien henkilöiden tulee saada riittävästi tietoa aineiston elinkaaresta ja sen käsittelystä.
- Liitto pitää tärkeänä, että sihteeristön määräaikaisuudessa on mahdollisuus joustoon, mikäli työn loppuunsaattaminen vaatii lisäaikaa.
Kuurojen Liitto toivoo nopeaa aikataulua lain käsittelyssä ja hyväksymisessä. Liiton lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan oheisesta linkistä.
8.6.2025 | Uutiset