Järjestöt: Liikunnan saavutettavuus turvattava opetussuunnitelmissa

Kuurojen Liitto, Kuuloliitto, Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto (KLVL), LapCI ja Suomen Kuurojen Urheiluliitto ovat yhdessä antaneet lausunnon esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman muutoksista, joilla edistetään liikunnallista elämäntapaa.

Järjestöt pitävät liikkumisen lisäämistä koulupäivään kannatettavana, mutta korostavat, että kuurojen, kuulovammaisten ja kuulonäkövammaisten oppilaiden yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua liikuntaan eivät tällä hetkellä toteudu. Jo usean vuoden ajan säästötoimia on kohdistettu koko maassa nimenomaan liikunnan ja kädentaitojen oppiaineiden tulkitsemispalvelun järjestämiseen.

Perusopetuslain mukaan tulkitsemispalvelua tulee tarjota yksilöllisen tarpeen mukaan. Järjestöt muistuttavat, että tulkitsemis- ja avustuspalvelun tulee kattaa kaikki liikunnan ja liikkumisen muodot. Ilman saavutettavaa ohjausta oppilaiden on vaikea seurata ohjeita, osallistua peleihin ja kokea onnistumisia, mikä vaikuttaa sekä itsetuntoon että myöhempään liikuntamotivaatioon.

Saavutettavuudesta tarvitaan koulutusta

Järjestöt painottavat, että perusopetuslakia muutettaessa on välttämätöntä, että opettajille järjestetään koulutusta liikunnallisen elämäntavan edistämiseen ja liikunnanopetuksen saavutettavuuteen liittyen. Saavutettavuus koskee kohderyhmiin kuuluvien lasten viittomakielen käyttöä ja kuulovammaisuuden eri muotoihin liittyviä kysymyksiä, mutta myös muita vähemmistökieliä sekä kaikkia vammaisryhmiä.

Järjestöt esittävät, että Opetushallitus lisää sekä esiopetuksen että perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin viittaukset perusopetuslain 31 §:ään tulkitsemis- ja avustajapalvelujen käyttöön sekä kieli- ja kulttuuriryhmien viittomakieltä koskeviin kuvauksiin.