Olen käynyt monissa paikoissa, kuten yhdistyksillä, kuurojenkouluissa, kansanopistoissa ja eri tapahtumissa luennoimassa kirjastani. Samalla olen tavannut monenlaisia ihmisiä; kuuroja, huonokuuloisia, sisäkorvaistutteen käyttäjiä, kuurosokeita, codia ja niin edelleen. Kirjoitin kirjassani identiteettikriisistäni, viittomakielen merkityksestä, pohdintoja yhteisöön kuulumisesta ja omasta äidinkielestäni. Kirja kertoo menneisyyteni tapahtumista. Identiteetti on tärkeä aihe, josta keskustellaan liian vähän. Tämän kirjan myötä olen käynyt ihmisten kanssa lukuisia rikkaita keskusteluja. Olen huomannut, että ihmisillä on paljon samoja kokemuksia kuin minulla. Olisikin hyvin tärkeää, että näiden ihmisten tarinat tallennettaisiin videolle ja kirjoitettaisiin vaikka kirjan muotoon. Identiteettitietoisuutta pitää levittää.

Identiteetti on tärkeä aihe, josta keskustellaan liian vähän.

Ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia näkökulmia muun muassa kielistä ja arvoista. Mutta pidän siitä, että kun keskustelemme identiteetistä, olemme kaikki samassa veneessä. Jokainen meistä joutuu jollain lailla pohtimaan identiteettiään jossain vaiheessa elämäänsä. Identiteetit ovat myös rakennusainesta ihmisten välisille silloille.

Kohtaamiset. Kun ihmiset kohtaavat, kuuntelevat ja tukevat toisiaan. On monia ihmisiä, jotka ovat syrjäytyneitä ja yksinäisiä. He eivät myöskään tiedä omista oikeuksistaan. Jos kohtaamme enemmän toisiamme, saamme vertaistukea ja voimaannumme. Olen itse kokenut tämän.

Kokemusten jakamista

Nyt syksyn aikana olen tavannut esimerkiksi huonokuuloisia nuoria ja kertonut heille kirjastani ja identiteettiasioista. Huomasin, että heillä on samanlaisia syrjäytymisen kokemuksia. Hekin epäröivät sitä, mihin yhteisöön he kuuluvat. He ovat kokeneet identiteettikriisejä ja kiusaamista. On tärkeää huomioida kaikki ihmiset ja pohtia, miten voimme tarjota tukea toisillemme.

Olin myös Kuopiossa Satakieliseminaarissa, joka on Suomen kuulovamma-alan järjestöjen seminaari. Siellä oli esimerkiksi korvalääkäreitä, kuntoutustyöntekijöitä, vanhempia ja puheterapeutteja. Pidin siellä puheen, jossa käsittelin kirjaani ja identiteettiasioita. Siitä syntyi rakentavaa keskustelua. Paikalla oli muun muassa psykologeja, psykiatreja ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoita, joiden kanssa keskustelimme esimerkiksi tunnekielestä. Lapsuudessani tunnekieli oli hakusessa, kunnes aloin viittomaan. Sen avulla pääsin purkamaan tunteitani. Viittomakielisyydestä, kaksikielisyydestä ja monikielisyydestä keskusteltiin positiiviseen sävyyn. Meidän tulisi tehdä enemmän yhteistyötä.

Miten voimme tukea toisiamme?

Olen kuullut paljon juttuja, miten Suomessa asuvien lapsiperheiden tilanteet vaihtelevat. Jotkut perheet saavat paljon tietoa viittomakielestä, kun taas jotkut perheet eivät saa sitä ollenkaan. Toukokuussa olin mukana lapsiasiavaltuutetun ja oikeusministeriön järjestämässä pyöreän pöydän keskustelussa, jossa oli mukana eri järjestöjä. Moni meistä ehdotti, että tehtäisiin kartoitus Suomen kuulokeskuksista, sairaaloista ja muista paikoista, joissa vanhemmat perheineen käyvät. Että saavatko he tarpeeksi tietoa viittomakielestä, kuurojen kulttuurista, viittomakielisistä palveluista tai ylipäätään tukea. Esimerkiksi joissakin kunnissa ei saa viittomakielen opetusta ja joissakin saa. Tilanne on epäsuhtainen, eikä se ole oikein. Kuka valvoo tätä? Siksi tarvitaan tällainen kartoitus selvittämään ongelmia ja sitä, miten yhdenvertaisuus voisi toteutua.

Työ jatkuu.