En halua paluuta menneisyyteen!
”On ihana tavata lapsenlastani Niiloa. Hän viittoo niin vapaasti ja ilmeikkäästi! Kuurojen lapsena hänen maailmassaan viittomakieli on itsestäänselvyys – lämpimän yhdessäolon kieli.
Häntä katsoessani muistan oman lapsuuteni. 1960-luvulla kuurojen sisäoppilaitoksessa viittominen oli kielletty. Jos tunnilla viittoi, sai karttakepistä sormilleen! Kielemme olisi voinut kukoistaa, mutta se haluttiin kitkeä pois. Sen sijaan jouduimme seuraamaan opettajan huulia ja opettelemaan tuottamaan ääniä – ilman aitoa ymmärrystä.
Siksi iloitsen nyt Niilon viittomisesta ja varmuudesta. Hänestä olisi selvästi vaikka mihin. Mieleni valtaa kuitenkin huoli – maailma tuntuu kääntyvän väärään suuntaan. Kansalaisyhteiskuntaa ajetaan alas ja järjestöjen ääntä hiljennetään. Myös meidän viittomakielisten mahdollisuudet puolustaa oikeuksiamme ovat kaventuneet. Jos meitä ei enää oteta huomioon, miten Niilon käy?
En halua hänen joutuvan kokemaan sellaista aikaa, jonka minä koin. Toivoisin kaikkien haluavan hänen voivan kasvaa maailmassa, jossa hän – ja jokainen lapsi – saa reilut mahdollisuudet. Ja saa olla oma suloinen itsensä.”
– Leena