Kuurojen Liiton ja Suomen Kuurosokeat ryn järjestämä Viittomakieliset hyvinvointialueilla -kiertue tuli päätökseensä vuoden 2023 joulukuussa. Kiertue kattoi Suomen kaikki hyvinvointialueet ja Helsingin kaupungin.
Kuurojen Liiton järjestö- ja vapaaehtoistoiminta kysyi yhteisöltä, kuka ansaitsisi vuoden vapaaehtoisen palkinnon. Monista hyvistä ehdotuksista valittiin palkinnon saajaksi Ansa Mielty.
Jouluaattona on mahdollista seurata viittomakielelle tulkattua joulurauhan julistusta. Joulurauhan julistus on perinne, joka johdattaa joulun viettoon ja julistaa joulun alkaneeksi.
Viikon ajankohtaiskatsauksessa ovat esillä viimeiset nostot ennen lomaa. Jäämme nyt joulutauolle ja palaamme ruutuun taas viikolla 3. Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta 2024!
Viikon ajankohtaiskatsauksessa kerrotaan keräyshuijareista, viittomakielisestä hätäilmoituksesta, avustuksista, viittomakielisestä varhaiskasvatuksesta, Kuurojen lehden joulunumerosta ja Vimma-palkinnosta.
Yle tarjoaa vaaliohjelmia suomalaiselle viittomakielelle tulkattuna rinnakkaislähetyksenä Yle Areenassa. Lisäksi Svenska Ylen kaksikielinen vaalikeskustelu tulkataan suomenruotsalaiselle viittomakielelle.
Usean vuoden ajalta tuttua ilmiötä on taas liikkeellä: kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla tapahtuu rahankeräystä, joissa kerääjät esittelevät itsensä kuuroiksi tai sanovat keräävänsä rahaa kuurojen hyväksi. Tämä ei ole Kuurojen Liiton toimintaa.
Viikon ajankohtaiskatsauksessa muun muassa piipahdetaan Jyväskylässä yliopiston viittomakielen koulutuksen ja tutkimuksen 30-vuotisseminaarissa, muistutetaan tilaamaan liiton uutiskirje, sekä kohotetaan joulutunnelmaa.