Kesto: 03:49
Tekstitys: Ei tekstitystä
Kieli: Suomalainen viittomakieli

STEAn avustusten jakoehdotus 2023

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on julkaissut avustusten jakoehdotuksen vuodelle 2023. Kuurojen Liitto on jakoehdotukseen tyytyväinen.

Kuurojen Liiton saama avustuspotti on ehdotuksen mukaan ensi vuonna yhteensä 2 657 540 €. Yleisavustus liiton toimintaan on 945 000 €, mikä on 55 000 € haettua pienempi.

Kohdennetuissa avustuksissa ehdotetut avustussummat ovat haetun mukaisia. Kohdennetuilla toiminta-avustuksilla rahoitetaan liiton aluetoimintaa, kuurojen tiedonsaannin kehittämistä ja liiton muuta viestintää, vertaistuen kursseja ja sanakirjatyötä.

Liitossa ollaan erityisen ilahtuneita Paikka auki -päätöksestä, joka mahdollistaa yhden työttömän kuuron nuoren palkkaamisen vuodeksi.

Tukea yhdistystoimintaan

Liiton jäsenjärjestöille kohdistettaviin avustuksiin ehdotetaan haetun mukaista summaa 30 000 €. Summa on sama kuin edellisinä vuosina. Avustus on tarkoitettu yhdistysten vertaistukitoiminnan tukemiseen, ja liitto avaa yhdistyksille haun Yhdistyshuoneessa.

Tekstipuhelupalvelulle jatkoaika

Kuurojen, huonokuuloisten, kuulonäkövammaisten sekä puhe- ja kehitysvammaisten tekstipuheluiden välityspalvelun (TTP) hallinnointi siirtyi kolmen vuoden siirtymäajaksi (2020-2022) Kuurojen Liitolle. Palvelun jatko on ollut pitkään uhan alla, sillä palvelun toteuttamisesta jatkossa vastaavaa viranomaistahoa ei ole löytynyt. Stea ehdottaa nyt Kuurojen Liitolle yhdeksi lisävuodeksi avustusta 262 500 €, mikä turvaa palvelun jatkon vielä vuoden vaihteen jälkeen, mutta ei kata koko ensi vuoden toiminnan kuluja.

Sosiaali- ja terveysministeriö perustaa parhaillaan Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus -työryhmää, jonka toimikausi käynnistyy 20.12. Työryhmän tehtävänä on selvittää ja arvioida järjestämisvaihtoehdot palvelun jatkamiseksi tai korvaamiseksi muilla ratkaisuilla sekä esittää esitys palvelun jatkosta 31.5.2023 mennessä.

Jakoehdotus kohteittain:

Yleisavustuksena avustuksen saajan yleishyödylliseen toimintaan
Haettu: 1 000 000 €
Myönnetty: 945 000 €

Kuurojen tiedonsaannin kehittämiseen ja liiton muuhun viestintään
Haettu: 396 000 €
Myönnetty: 396 000 €

Vertaistukitoimintaan
Haettu: 183 240 €
Myönnetty: 183 240 €

Viittomakieliä käyttävien sekä niitä opiskelevien kommunikoinnin vahvistamiseen ja tukemiseen avoimen verkkosanakirjapalvelun avulla
Haettu: 101 800 €
Myönnetty: 101 800 €

Aluetyöhön
Haettu: 690 000 €
Myönnetty: 690 000 €

Työttömien nuorten palkkaamiseen
Haettu: 98 000 €
Myönnetty: 49 000 €

Jäsenjärjestöille kohdistettaviin avustuksiin
Haettu: 30 000 €
Myönnetty: 30 000 €

Kuurojen, huonokuuloisten, kuulonäkövammaisten sekä puhe- ja kehitysvammaisten asioinnin ja yhteydenpidon turvaamiseen tekstipuheluiden välityspalvelun avulla (2020-2023)
Haettu: 325 000 €
Myönnetty: 262 500 €