Kaikki lähti siitä, kun huomasimme, että suomalainen vaateyritys Vimma käytti Play-kuosissaan viittomakielen sormiaakkosia. Kuosi sai meidät pohtimaan, voiko sormiaakkosia käyttää ilman, että siihen liittyy tietoa viittomakielestä. Laajemmin ajateltuna: kuka omistaa viittomakielen? Saako sitä kuka tahansa käyttää hyödykseen? Päätimme julkaista Facebookissa tähän liittyvän kirjoituksemme. Kävikin niin, että kirjoitus aiheutti kunnon some-hässäkän.

Meidät yllätti kaikkein eniten somessa käytävän keskustelun sävy. Meidän asiantuntijuutemme tyrmättiin suoralta kädeltä ja kielenkäyttö oli aggressiivista. Ensin kommentoitiin, että meidän pitäisi ennemminkin olla iloisia siitä, että viittomakieli ja kuurojen kulttuuri saavat näkyvyyttä. Sitten alettiin puolustaa yritystä; sanottiin, että he tekevät kovaa työtä ja me aiheutamme sille kirjoituksellamme konkurssin – oikeastiko? Meidän kahden mielipidekirjoitus?

Eli jos haluaa välttämättä käyttää, pitää lupa kysyä joltain käsimerkki ylijumalalta?

Sitten, kun yritimme avata keskustelua ja verrata asiaa esimerkiksi saamelaisiin, tuli esiin hyssyttelevä sävy. Ikään kuin meidät olisi haluttu vaientaa tai että viimein tajuaisimme paikkamme, pyytäisimme anteeksi ja myöntäisimme, että muut ovat oikeassa. Eniten yllätti aggressiivinen sävy, miksi sellainen viha? Samalla vähäteltiin myös viittomakieltä, sanottiin, ettei se ole kieli vaan apuväline. Ja kuinka moni kommentoijista loppujen lopuksi tiesi viittomakielestä tai kuurojen kulttuurista yhtään mitään?

En ole ymmärtänyt että viittomakieli on kulttuuriperintöä, mun nähdäkseni se on sairauden tai vamman ”hoitoa” eli apuväline…

Keskustelu oli kaikkea muuta kuin keskustelua. Kukaan ei kysynyt perusteluita tai tarkennuksia, sävy oli suoraan syyttävä. Ei edes yritetty pohtia, voisiko tosiaan jokin asia olla vinossa, vaan sävy oli suoraan syyttävä ja pilkallinen.

Miksi somessa nousee vihapuhe pintaan, jos vähemmistö yrittää osallistua keskusteluihin?

Kun blogista syntynyt keskustelu ryöpsähti oikein isoksi, alkoi tuntua, että sitä on mahdotonta hallita. Pikku hiljaa ymmärsimme, että emme ole ainoita, ketkä ovat olleet samassa tilanteessa. Esimerkiksi taannoin, kun Oskari Salomaata ei otettu design-kouluun opiskelemaan vedoten muun muassa siihen, ettei tulkki mahdu luokkaan. Kun Oskari sitten haastoi oppilaitoksen oikeuteen, keskustelupalstoilla irvailtiin, että hän on vain rahan perässä ja arvioitiin, ettei kuuro edes pystyisi opiskelemaan design-suunnittelua. Koulua puolustettiin keskusteluissa voimakkaasti. Samoin kävi, kun Janita Tiainen valittiin opiskelemaan sairaanhoitajaksi, mutta opiskelupaikka evättiin ensin kuurouden vuoksi. Keskustelupalstoilla arvioitiin, että kuuro sairaanhoitaja olisi turvallisuusriski tai tulkki häiritsee opiskelua.

Viittoma on kansainvälinen kieli kuitenkin, eikö olekkin?

Suunnilleen samaan aikaan meidän kirjoituksemme kanssa keskusteltiin myös saamelaisten oikeuksista. Kiasmassa oli esitetty videota, jossa feikkiä saamelaisasua oli käytetty osana teosta. Saamelaiset ottivat tähän voimakkaasti kantaa ja se aiheutti kovin samanlaisia reaktioita: älkää nyt viitsikö pikkuasioihin puuttua! Olisitte tyytyväisiä, kun saatte näkyvyyttä! Silloin oli hyvä huomata, että emme me olleet ainoita, samaa tapahtuu koko ajan.

Kirjoituksen julkaisun aikoihin saimme Jarkko Keräseltä artikkelin, joka käsitteli ilmiötä nimeltään white fragility. Se tarkoittaa tiivistetysti sitä, että valkoihoiset eivät osaa aidosti asettua tummaihoisten asemaan. Jos esimerkiksi tummaihoinen valittaa, että hänellä on vaikeuksia päästä kouluun tai töihin, saattaa valkoihoinen perustella asian päinvastaiseksi, ikään kuin vähätellä asiaa itselleen mukavammaksi. Jos tummaihoinen jatkaa asiasta edelleen, voi enemmistön edustajan kommentteihin tulla kiukkuinen sävy – etkö nyt jo tajua lopettaa? White fragility -ilmiöön liittyy se, että koko ikänsä etuoikeutetussa tai tasa-arvoisessa ympäristössä kasvanut ja elänyt ei edes tajua olevansa etuoikeutetussa asemassa. Silloin on helposti sokea toisten tilanteelle. Kun systeemi on rakennettu heitä varten, heiltä puuttuu kokemus siitä, miltä tuntuu törmätä esteisiin.

Tekstistä tulee kyllä kuva kitisevästä teinistä joka ei saanut äitin huomiota.

Tajusimme, että tästä ilmiöstä on ollut kyse kaikissa näissä edellä mainituista tapauksissa – myös meidän. Pohdimme paljon sitä, miksi vähemmistön kommentit yritetään vaientaa? Miksi somessa nousee vihapuhe pintaan, jos vähemmistö yrittää osallistua keskusteluihin?

Some voi olla kaikesta vihapuheesta ja negatiivisuudesta huolimatta tehokas kanava – meidän kannattaa tuoda kuurojen näkökulmia sitkeästi esille, ikään kuin kouluttaa enemmistöä. Tästäkin kohusta saimme kuitenkin myös myönteistä palautetta. Kannatta myös muistaa, että somessa on hiljainen enemmistö, joka vain lukee juttuja eikä osallistu keskusteluihin. Aina joku oivaltaa kirjoituksista jotakin uutta.

Kaiken kaikkiaan — rankka kokemus, mutta kannatti!

Lainausmerkeissä olevat lauseet ovat poimintoja taannoisesta Facebook-keskustelusta.