Julius Hirnin hautamuistomerkki julkistettiin
Tilaisuudessa Hietaniemen hautausmaalla korostui yhteisön kunnioitus ja kiitollisuus kuurojen historian merkkihenkilön Julius Hirnin elämäntyötä kohtaan.
Kuurojen Liiton ensimmäisen puheenjohtajan David Julius Hirnin (1868-1914) hautamuistomerkki julkistettiin torstaina 6.11.2025 Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä. Päivämäärä 6. marraskuuta on monella tapaa merkityksellinen: se on sekä Hirnin kuolinpäivä että Svenska dagen.
Hautamuistomerkki-hankkeen voimanainen, Kuurojen Liiton puheenjohtaja ja Suomen Kuurojen Historiaseuran hallituksen jäsen Salla Fagerström kertoi puheenvuorossaan muun muassa, että Hirn oli aikoinaan perustamassa sekä nyt 120-vuotisjuhlaansa viettävää Kuurojen Liittoa että Helsingin Kuurojen Yhdistystä. Hirn oli tunnettu ystävällisyydestään ja leppoisuudestaan, ja toimi usein sillanrakentajana. Hän korosti kuurojen ja kuulevien yhteistyön tärkeyttä, ja Salla Fagerström totesikin Kuurojen Liiton toimineen jo 120 vuotta tällä Hirnin viitoittamalla tiellä. Voidaan siis sanoa Julius Hirnin perinteen elävän vielä tänä päivänä.
Puheenvuoron pitivät myös hallituksen jäsen Håkan Westerholm ja johtaja Laura Pajunen Kuurojen Liitosta, Magdalena Kintopf-Huuhka Finlandssvenska teckenspråkigasta, Julius Hirnin siskon lapsenlapsenlapsi Peter von Bonsdorff ja Helsingin Kuurojen Yhdistys (Salla Fagerström Martin Aron puolesta). Puheenvuoroissa nousi vahvasti esille, kuinka Hirn aktiivisesti ajoi viittomakielen asemaa ja viittomakielisten oikeuksia.
Muistomerkin siunasi kuurojenpappi Janne Rissanen, ja historiaseuran hallitus laski haudalle vielä seppeleen.
Tilaisuuden tunnelma oli erittäin lämmin, ja moni liikuttui kuoron kauniista viittomakielisestä ”Sov i ro” -esityksestä. Uusi, hieno hautamuistomerkki teki suuren vaikutuksen sekä paikallaolijoihin että suoran lähetyksen seuraajiin.
Muistomerkki on hankittu lahjoituksilla, joihin ovat osallistuneet Suomen Kuurojen Historiaseura, Kuurojen Liitto, Helsingin Kuurojen Yhdistys, Finlandssvenska teckenspråkiga sekä Minnesvårdarna-yhdistys. Muistomerkkihanke on toteutettu yhteistyössä Loimaan Kiven kanssa.
Muistomerkki löytyy Hietaniemen hautausmaalta: Alue 2 (uusi alue), kortteli 15, rivi 24, paikka 386.
Tilaisuuden tallenne julkaistaan lähiaikoina Viittomakielisessä kirjastossa.
Kuvat: Heidi Koivisto Robertson / Kuurojen Liitto
13.11.2025 | Uutiset