Kesto: 07:59
Tekstitys: Suomi
Kieli: Suomalainen viittomakieli

Ajankohtaiskatsaus 26.10.2023: monipuolinen kooste kansainvälisistä uutisista uusiin ohjelmiin

Viikon ajankohtaiskatsauksessa käsitellään monipuolisesti aiheita; suomenruotsalaisten kuurojen koulutapaamista, uutisia Kuurojen maailmanliitosta, hätäkeskuspalveluja, tulkkausta hyvinvointialueilla, seniorien etätapaamista ja uutta ohjelmasarjaa nettihuijauksista.

Porvoon kuurojen koulun oppilaat ja opettajat palasivat juurilleen

Suomenruotsalaisten kuurojen yhteisöstä tekee entistäkin ainutlaatuisemman sen jäsenten historia Porvoon kuurojen koulussa. Tämä oli aistittavissa koulutapaamisessa, joka pidettiin 29.9.-1.10.2023 Porvoossa 30 vuotta koulun sulkemisen jälkeen. Kyseessä oli myös ensimmäinen tapaaminen lähes 20 vuoteen, sillä edellisen kerran koulun entiset oppilaat tapasivat toisensa vuonna 2004 Tukholmassa. Koulutapaamisen ohjelmassa oli perjantaina kierros Porvoon hautausmaalla, jonka jälkeen porukka kokoontui katsomaan Den sista blomman -teatteriesityksen tallennetta. Lauantaina WSOY-talon auditoriossa järjestettiin sarja luentoja, joiden aikana käsiteltiin muun muassa kuurojen asuntolakokemuksiin liittyvää tutkimusta sekä Kuurojen Liiton viittomakielityön Hirn-sanakirjaprojektia. Vaikka koulutapaamisen ohjelma olikin mielenkiintoinen, oli selvää, että viikonlopun parasta antia oli suomenruotsalaisten kuurojen yhdessäolo sekä oman kielen ja kulttuurin jakaminen. Katso videoltamme tunnelmia koulutapaamisesta. Video on tekstitetty sekä ruotsiksi että suomeksi.

Kuurojen maailmanliiton ajankohtaisia asioita

Kuurojen maailmankongressi järjestettiin viime kesänä Etelä-Korean Jejussa. Sen perään pidettiin Kuurojen Maailmanliiton WFD:n kaksipäiväinen yleiskokous 9.-10.7.2023.
Sekä maailmankongressissa että yleiskokouksessa oli esillä lukuisia mielenkiintoisia aiheita ja päätöksiä, joista osa on synnyttänyt keskustelua myös Suomessa. Saimme tilaisuuden haastatella Kuurojen Maailmanliiton puheenjohtajaa, Joseph Murrayta, joka kertoi meille WFD:n kuurojen lasten oikeuksien julistuksesta, ranskalaisen kuurosokean taiteilijan Arnaud Balardin suunnittelemasta kuurojen lipusta sekä WFD:n tulevasta ylimääräisestä yleiskokouksesta. Pääset näkemään haastattelun kokonaisuudessaan oheisesta linkistä.

Silmä tarkkana -blogi

Uusimmassa Silmä tarkkana -blogissa erityisasiantuntija Marika Rönnberg kertoo Helsingissä 30.-31.8.2023 järjestettyjen Hätäkeskuspäivien annista. Reaaliaikainen tekstiin perustuva hätäviestintä (RTT) on tulossa viimeistään heinäkuussa 2025, kun hätätekstiviestien ennakkorekisteröintivaatimus poistuu EU:n esteettömysdirektiivin voimaantulon myötä. Reaaliaikainen teksti tulee olemaan käyttäjälle maksuton toisin kuin hätätekstiviesti, eikä tekstin käyttö ei riipu käyttäjän datapaketin suuruudesta tai datayhteyden laadusta. RTT mahdollistaa myös paikantamisen, mistä voi olla iso apu hätätilanteissa. Viittomakielisen hätäpuhelun tulevaisuudesta saatiin tietää sen verran, että Suomi ei tässä vaiheessa ole ottamassa videokuvaa käyttöön hätäviestinnässä. Näin toteutettuna palvelu edellyttäisi myös sitä, että hätäkeskuslaitoksen päässä olisi joka päivystysvuorossa joku, joka osaa viittoa. Nyt viittomakielinen hätäpuhelu eli videokuvayhteys menee Kelan tulkkivälityksen päivystäjille, jotka soittavat hätäkeskuksen päivystäjälle äänipuhelun ja tulkkaavat keskustelun. Viittomakielisen hätäpuhelun pilotti loppuu vuoden vaihteessa, mutta Kuurojen Liitto on ollut yhteydessä sisäministeriöön, jotta palvelu jatkuisi myös ensi vuonna ja mieluiten laajemmilla aukioloajoilla.
Koko blogi on luettavissa ja katsottavissa oheisen linkin takaa.

Ohjeistus tulkkauksen järjestämisestä hyvinvointialueille

Tulkkitoiminnan yhteistyöryhmä TTYR on laatinut hyödyllisen ohjeistuksen tulkkauksen järjestämisestä hyvinvointialueille. Ohjeistuksessa korostetaan heti aluksi sitä, että tulkin tilaaminen kuuluu nimenomaan hyvinvointialueiden vastuulle tilanteissa, joissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas on kutsuttu asioimaan. Lisäksi ohjeistuksessa käydään läpi, kuinka toimitaan sekä tulkkia tilattaessa että sen jälkeen, kun tulkki on saapunut paikalle.

Seniorien etätapaaminen

Kuurojen Liiton seniorityöryhmä järjestää etätapaamisen perjantaina 27.10.2023 klo 13.00-14.30 Zoomissa. Pirjo Rehn tulee kertomaan teatteriajoistaan sekä siitä, mitä kaikkea tapahtui niin lavalla kuin sen takana. Ilmoittakaa nimenne ja sähköpostiosoitteenne vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Aliisa Lehtoselle osoitteeseen aliisa.lehtonen@kuurojenliitto.fi tai numeroon 044-7525261. Perjantaina aamupäivällä Aliisa lähettää ilmoittautuneille zoom-linkin, josta pääsee tilaisuuteen. Kuurojen Liiton seniorityöryhmä toivottaa teidät tervetulleiksi!

Ohjelmasarja nettihuijauksista

Netti on pullollaan erilaisia kirpputorisivustoja sekä sosiaalisen median alustoille perustettuja kirpputoriryhmiä. Vaikka nettikirppikset tarjoavatkin kätevän tavan vaihtaa omaisuutta, on niissä myös iso riski tulla huijatuksi. Sama koskee myös kaikkia muita verkon yli toimivia palveluita, kuten verkkopankkeja sekä verkkokauppoja. Kuurojen videon uusi, kolmiosainen sarja käsittelee nettihuijauksia ja sitä, miten voit suojata itsesi niiltä.