STM:n työryhmä: Tekstipuhelupalvelun rahoitus turvattava vielä siirtymäajaksi

Siirtymäaikana varmistetaan kaikille käyttäjille soveltuvat viestintä- ja asiointiratkaisut.

Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus -työryhmä on saanut työnsä päätökseen ja ehdottaa, että tekstipuhelupalvelun (TPP) rahoitus turvataan vielä siirtymäajaksi vuosille 2024–2025. Jatkossa TPP korvautuisi yksilöllisten tarpeiden mukaisesti joko yleisillä viestintäpalveluilla- ja laitteilla tai erityispalveluiden avulla.

Selvityksen perusteella nykypalvelun ylläpito ei enää ole mahdollista siirtymäajan jälkeen, sillä tekstipuhelinlaitteet eivät ole enää kauaa teknisesti ylläpidettävissä ja käyttäjämäärät ovat vähäisiä. Pyrkimyksenä onkin siirtymäajan puitteissa löytää uusi helppokäyttöinen tekniikka. Kela on kokeilemassa etäpalvelua kirjoitustulkattuna vielä vuoden 2023 aikana.

Työryhmän ehdotukset sisältävä loppuraportti sekä kannanotto toimivat päätöksenteon tukena jatkosta päätettäessä.

Esteetön asiointi palveluissa

Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus -työryhmä haluaa myös kiinnittää huomiota esteettömän asioinnin merkitykseen palveluissa. Palvelun saanti voi vaikeutua tai estyä, jos esteetöntä yhteydenottotapaa ei ole. Esimerkiksi kuuroille ja huonokuuloisille henkilöille takaisinsoittopalvelu voi olla ongelmallinen, koska takaisinsoittoaikaa ei voi ennakoida tulkkauksen varaamista varten.

Työryhmä haluaa muistuttaa hyvinvointialueita, että näiden vastuulla on tarjota puhelinpalvelun ja takaisinsoittopalvelun rinnalle saavutettava yhteydenottomuoto. Monikanavainen ja esteetön asiointimahdollisuus on edellytys yhdenvertaisten ja saavutettavien palveluiden toteutumiselle.



Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman Tekstipuhelupalvelun tulevaisuus -työryhmän tavoitteena on ollut varmistaa, että nykymuotoista tekstipuhelupalvelua käyttävien ryhmien erityistarpeet huomioidaan ja heidän oikeutensa saavutettavaan viestintään ja asiointiin turvataan myös jatkossa. Työryhmään kuului viranomaistahojen ja vammaisjärjestöjen edustajia, mukana myös Kuurojen Liitto. Tekstipuhelupalvelua rahoittaa tällä hetkellä sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA), joka toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä.