Stean logo.

STEAn avustusten jakoehdotus 2022

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on julkaissut avustusten jakoehdotuksen vuodelle 2022. Liitolle ehdotetut avustukset olivat pitkälti haetun mukaisia, mutta huolta herättävät heikennykset aluetyöhön ja yleisavustukseen.

Kuurojen Liiton saama avustuspotti on ehdotuksen mukaan ensi vuonna yhteensä 2 539 040 €. Yleisavustus liiton toimintaan 900 000 €, mikä on 100 000 € haettua pienempi.

Kohdennetuissa avustuksissa ehdotetut avustussummat ovat suurimmalta osin haetun mukaisia. Kohdennetuilla toiminta-avustuksilla rahoitetaan liiton aluetoimintaa, kuurojen tiedonsaannin kehittämistä ja liiton muuta viestintää, vertaistuen kursseja ja sanakirjatyötä.

Liitto on kuitenkin huolissaan aluetyöhön kohdistavan avustuksen leikkauksesta. Leikkaus kohdistuu haavoittuvimmassa asemassa oleviin, ja erityisesti korona-aikana liiton aluetyö on ollut korvaamatonta kohderyhmän oikeuksien turvaamisessa, elämänhallinnan vahvistamisessa ja monissa arjen haasteissa.

Lisäksi huolta aiheuttaa yleisavustukseen sisältyvän oikeuksienvalvonnan riittävä resursointi. Liiton oikeuksienvalvonta on avainasemassa viittomakielisten perus- ja ihmisoikeuksien edistämisessä.

Kuurojen tiedonsaannin kehittämiseen ja liiton muuhun viestintään
Haettu: 384 000 €
Myönnetty: 384 000 €

Vertaistukitoimintaan
Haettu: 183 240 €
Myönnetty: 183 240  €

Viittomakieliä käyttävien sekä niitä opiskelevien kommunikoinnin vahvistamiseen ja tukemiseen avoimen verkkosanakirjapalvelun avulla
Haettu: 101 800 €
Myönnetty: 101 800 €

Aluetyöhön
Haettu: 810 000 €
Myönnetty: 690 000  €

Liiton jäsenjärjestöille kohdistettaviin avustuksiin ehdotetaan haetun mukaista summaa 30 000 €. Summa on sama kuin vuonna 2021. Avustus on tarkoitettu yhdistysten vertaistukitoiminnan tukemiseen, ja liitto on avannut yhdistyksille haun Yhdistyshuoneessa.

Kuurojen, huonokuuloisten, kuulonäkövammaisten sekä puhe- ja kehitysvammaisten tekstipuheluiden välityspalvelun hallinnointi siirtyi kolmen vuoden siirtymäajaksi (2020-2022) Kuurojen Liitolle. Tähän STEA ehdottaa vuosittaiseksi tueksi 250 000 €. Kuurojen Liitto oli hakenut vuodeksi 2022 avustusta summalle 324 800 €, sillä nykyinen tukitaso ei riitä kattamaan palvelun kuluja. Tekstipuhelupalvelun palveluaikoja on jo nyt leikattu, ja palvelun ylläpito tulee olemaan vuonna 2022 haasteellista. Tavoitteena on, että siirtymäajan jälkeen tekstipuhelupalvelun tai vastaavan palvelun toteutus siirtyy viranomaisten vastuulle, mutta palvelun jatkosta ei ole vielä tehty päätöksiä.

Työttömien nuorten palkkaamiseen (Paikka auki -ohjelma) ei myönnetty avustusta.

Lopullisen päätöksen ensi vuoden avustuksista tekee sosiaali- ja terveysministeriö vuoden 2022 tammi-helmikuussa.

Avustusten jakoehdotus vuodelle 2022 on nähtävillä STEAn verkkosivuilla.