Onnea yksivuotispäivänä, suomenruotsalaisen viittomakielen elvytysohjelma!
Tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun suomenruotsalaisen viittomakielen elvytysohjelma julkaistiin. Syyskuun 24. päivänä 2025 kieliyhteisö ja muut kiinnostuneet kokoontuivat Valkeaan taloon Helsinkiin juhlistamaan sitä, että pitkään odotettu ohjelma vihdoin näki päivänvalon.
Kuluneen vuoden aikana elvytysohjelmasta on tullut arvokas työkalu suomenruotsalaisen viittomakielen vahvistamisessa. Ohjelmaa on hyödynnetty vaikuttamistyössä, ja se on auttanut levittämään tietoa kielestä, sen asemasta sekä niistä toimenpiteistä, joita tarvitaan kielen tulevaisuuden turvaamiseksi.
Vuosi julkaisemisen jälkeen on siis hyvä syy juhlia – ja samalla jatkaa työtä. Kielen elvyttäminen ei tapahdu yhdessä yössä, vaan se rakentuu monista pienistä ja suurista teoista sekä siitä, että kieltä käytetään, tehdään näkyväksi ja siirretään eteenpäin.
Valkeassa talossa järjestetyssä julkaisutilaisuudessa vallitsi hieno ja iloinen tunnelma. Siksi on erityisen mukavaa palata tuohon päivään nyt vuotta myöhemmin: julkaisutilaisuuden tallenne on katsottavissa Viittomakielisessä kirjastossa. Tallenteen kautta voi palata päivän tunnelmaan ja seurata ohjelmaa siltä päivältä, jolloin elvytysohjelma julkistettiin.
Onnea yksivuotispäivänä, elvytysohjelma – ja kohti uusia edistysaskelia suomenruotsalaisen viittomakielen hyväksi!
22.9.2026 | Uutiset