Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) selvitti keväällä 2026 hyvinvointialueiden tapoja järjestää viittomakielisiä palveluja. Kyselyyn vastasi 20 hyvinvointialuetta.

Kyselyn vastausten perusteella viittomakielisten palvelutarvetta ei tunnisteta alueilla riittävästi, eikä palveluihin tai niiden kehittämiseen ole pääosin osoitettu erillisiä resursseja. Suurin osa vastaajista kertoi, ettei arviota viittomakieltä käyttävien asiakkaiden määrästä ole myöskään saatavilla.

Viittomakieltä osaavaa henkilöstöä ei yleensä oltu järjestelmällisesti kartoitettu. Vain yksi hyvinvointialue kertoi kartoittaneensa henkilöstön osaamista tältä osin.

Suomenruotsalaisen viittomakielen tilanne erityisen heikko

Suomenruotsalaisen viittomakielen osalta suurin osa hyvinvointialueista ei tiennyt, onko alueella lainkaan kielen käyttäjiä. Vain neljä hyvinvointialuetta tiesi, että suomenruotsalaistakin viittomakieltä palveluissa tarvitaan, mutta ne arvioivat omalla alueellaan ko. kielenkäyttäjiä olevan alle 10 henkilöä. Suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjien yhteisö on kuitenkin tätä suurempi.

Yhteisöltä saadun tiedon perusteella käyttäjät joutuvatkin viranomaispalveluissa usein vaihtamaan kieltä suomalaiseen viittomakieleen tai kirjoitettuun suomeen.

Viittomakielinen palvelu tarkoittaa usein tulkattua palvelua

Vastauksissa viittomakielinen palvelu tarkoitti pääosin sitä, että yleiseen sosiaali- tai terveyspalveluun järjestetään viittomakielen tulkkaus. Osa hyvinvointialueista totesi, ettei erillisiä viittomakielisiä palveluja ole, vaan viittomakieliset käyttävät samoja palveluja kuin muutkin tulkkauksen avulla.

Joillakin alueilla viittomakielisiä palveluja on tarjolla myös esimerkiksi vammaispalvelujen valmennuksessa, viittomien ja kommunikaation opetuksessa, henkilökohtaisessa avussa sekä asumis- ja päivätoiminnassa. Asumispalveluja, mielenterveyspalveluja ja psykoterapiaa hankitaan tarvittaessa myös yksityisiltä palveluntuottajilta ja Kuurojen Palvelusäätiöltä.

Tulkkauksen järjestämisvastuussa on kuitenkin epäselvyyttä Kelan ja viranomaisen välillä. Tulkkien saatavuudessa on haasteita etenkin akuuteissa tilanteissa, ja suomenruotsalaisen viittomakielen tulkkeja ei aina ole saatavilla. Joillakin alueilla tulkin tarve kirjataan asiakas- tai potilastietojärjestelmään, ja palvelun jatkuvuutta pyritään tukemaan käyttämällä mahdollisuuksien mukaan samaa tulkkia eri käynneillä. Lähes kaikilla hyvinvointialueilla on henkilöstölle sisäisiä ohjeita tulkkauksen järjestämisestä.

Kuurojen Liittoon tulleiden yhteydenottojen perusteella hyvinvointialueet järjestävät paljon etätulkkausta. Etätulkkaus ei kuitenkaan sovi kaikkiin tilanteisiin tai kaikille asiakkaille. Tulkkauksen järjestämisessä tulisikin huomioida nykyistä paremmin asiakkaan yksilölliset tarpeet.

Jos tulkkia ei ole saatavilla, alueilla turvaudutaan esimerkiksi omaisten ja läheisten apuun, kirjalliseen viestintään, kuvakortteihin, apuvälineisiin ja muihin vaihtoehtoisiin kommunikointitapoihin. Erityisen huolestuttavaa tämä on lasten ja nuorten palveluissa, joissa myös vanhemman tai huoltajan apu nähtiin joissain vastauksissa riittävänä. Lapsen tai nuoren kielelliset oikeudet ja oikeus saada tietoa ikätasonsa mukaisesti eivät toteudu, jos tiedonsaanti jää vanhemman tai huoltajan välittämän tiedon varaan.

Kielellisten oikeuksien toteutumisessa on vielä paljon tehtävää

Viittomakielisten palvelujen osalta tilannetta kuvaa hyvin yhden alueen vastaus: ”Varsin usein asiakkaat ovat jo huolehtineet tulkin tilaamisen itse Kelalta.” Palvelut toteutuvat lähinnä tulkkausta käyttäen, ja asiointi on myös usein kirjallista.

Vaikka viittomakielen merkitys tunnistettaisiinkin, hyvinvointialueet eivät ole vielä käytännössä lähteneet järjestelmällisesti toteuttamaan suomalaisen ja suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjien kielellisiä oikeuksia. Viittomakielistä asiakasviestintää ei juuri ole tai sitä on hyvin niukasti.

Saavutettavina palveluina vastauksissa mainitaan esimerkiksi saavutettavat verkkosivut, sähköinen ajanvaraus, chat ja tekstiviestit. Takaisinsoittopalvelun rinnalle on pyritty löytämään esteettömiä ratkaisuja, kuten sähköinen ajanvaraus, hyvinvointialueen oma sovellus, chat-palvelu ja tekstiviestit.

On kuitenkin syytä pysähtyä kysymään, ovatko käytettävissä olevat digipalvelut kaikille saavutettavia. Palveluihin pääsy ja tiedonsaanti eivät voi olla vain sen varassa, että asiakkaalla on käytössään älypuhelin tai tietokone.