Kesto: 05:50
Tekstitys: Suomi
Kieli: Suomalainen viittomakieli

Valkeassa talossa juhlittiin uutta kirjaa

Sunnuntainen viittomakielen päivä sai jatkoa, kun Thomas Sandholm ja Sami Koski juhlistivat uunituoretta kirjaansa Thomas Sandholm – Syntynyt viittomaan Valkeassa talossa 13. helmikuuta. 

Thomas Sandholm julkaisi 9. helmikuuta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiloissa Thomas Sandholm – Syntynyt viittomaan -elämänkertansa, jonka hän on tehnyt yhdessä toimittaja Sami Kosken kanssa. Myös Valkeassa talossa järjestettiin kaikille avoin kirjan esittelytilaisuus, joka veti kansaa kuuntelemaan Sandholmin ja Kosken ajatuksia kirjasta. 

Tekijät olivat silminnähden onnellisia uunituoreesta teoksesta. Kansien väliin on tiivistetty Sandholmin elämäntarinan lisäksi hänen pohdintojaan eri maailmoista: 

– Olen yrittänyt esittää asiat kirjassa paitsi omasta, niin myös kuurojen yhteisön näkökulmasta. Sen lisäksi äänessä on kuulevien yhteisön näkökulma, kuvailee Sandholm teostaan. 

Sami Koski on taustaltaan toimittaja, mutta tämä on ensimmäinen kirja, jonka hän on tehnyt. Sitä varten hän otti pari kuukautta kirjavapaata työstään. 

– Koska teimme tämän korona-aikana, tapasimme Thomaksen kanssa Zoomin kautta. Thomas kertoi ajatuksiaan parin tunnin ajan, ja kokosin niitä tekstiksi, Koski kuvailee prosessia.

Esittelytilaisuudessa parivaljakko luki otteen kirjasta, antoi haastattelun sekä raapusti omistuskirjoituksia lukemattomille kirjan ostajille. Kuurojen Liitto esitti onnittelunsa ja SKS Kirjojen toimitusjohtaja Tero Norkola lausui pari sanaa.

– On mukavaa, kun tämä prosessi on vihdoin kirjahyllyllä, totesi iloinen Sandholm.