Viittomakielisen yhteisön keskeisiä vaikuttajia ja vapaaehtoisia palkittiin
Vapaaehtoisten päivänä 5. joulukuuta kokoonnuttiin Valkeaan taloon palkitsemaan vapaaehtoisia ja luovuttamaan valtiollisia kunniamerkkejä. Tapahtuma oli samalla Kuurojen Liiton 120-vuotisjuhlavuoden päätös.
Kuurojen Liiton puheenjohtaja Salla Fagerström totesi juhlapuheessaan, että liiton sydämen muodostavat vapaaehtoiset, joita ilman ei olisi yhdistyksiä tai Kuurojen Liittoa. Hän kiitti kaikkia vapaaehtoistyöntekijöitä siitä, että he ovat välittäneet, tukeneet ja kulkeneet rinnalla. Fagerström toivoi suurella sydämellä töitä tekevien vapaaehtoisten pitävän huolta myös omasta jaksamisestaan.
Toiminnanjohtaja Markku Jokinen ja 120-vuotisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja Leila Ala-Marttila kertoivat juhlavuoden tapahtumista. Juhlavuodelle haluttiin useampia tapahtumia ympäri Suomen, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan. He kiittivät lämpimästä Oulun, Töysän, Turun, Lahden ja Kuopion aluetapahtumien järjestäjiä.
Vuoden vapaaehtoiset palkittiin
Juhlan juontaja ja vapaaehtoistyön koordinaattori Aliisa Lehtonen julisti Vuoden vapaaehtoiseksi 2025 Kristiina Hovin, joka kiitti saamastaan tunnustuksesta ja toivoi vapaaehtoisten jatkavan työtään myös ensi vuonna. Mara Harjunmaa liiton nuorisotoimikunnasta kertoi videolla, kuinka Vuoden vapaaehtoinen valittiin yhteisöltä saaduista ehdotuksista. Kuopion Kuurojenyhdistyksen pitkäaikaisimmalla puheenjohtajalla Kristiina Hovilla on moninainen ansiolista. Hän on muun muassa auttanut digitaitojen oppimisessa, ollut Kuurojen Liiton seniorityöryhmän jäsenenä vuodesta 2018 sekä toiminut pitkään Kuurojen Lähetyksessä.
Paikalla oli myös Vuoden vapaaehtoinen 2023 Ansa Mielty. Hän kertoi, millaista oli osallistua presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolle viime vuonna. Olivia Timmermans oli puolestaan kertomassa omasta tiestään nuoreksi vapaaehtoiseksi. Hän aloitti vapaaehtoistyönsä Jyväskylän Kuurojen Yhdistyksen hallituksessa ystävänsä Milla Pitkäsen rohkaisemana.
Tapahtumassa palkittiin myös Vuoden nuori vapaaehtoinen 2025 Onni Salomaa. Nuorisotoimikunnan puheenjohtaja Eelis Seilola perusteli valintaa muun muassa Salomaan pitkällä vapaaehtoistyön kokemuksella SKULin nuorisotoiminnassa. Aina iloinen ja positiivinen Salomaa on hyvä esimerkki monille nuorille, ja hän on saanut innostettua muitakin nuoria mukaan vapaaehtoistyöhön.
Yhdeksän valtiollista kunniamerkkiä
Puheenjohtaja Salla Fagerström kertoi, että Kuurojen Liiton 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on haluttu nostaa esiin viittomakielisen yhteisön keskeisiä vaikuttajia ja vapaaehtoisia, jotka ovat tehneet poikkeuksellisen merkittävää ja pitkäaikaista työtä yhteisön hyväksi.
Kuurojen Liiton 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi oli mahdollista ehdottaa tunnustuksia valtiollisen kunniamerkin saajiksi. Yhdistyksiltä saatiin viisi ehdotusta, minkä lisäksi liiton hallitus esitti kunniamerkkejä neljälle henkilölle. Vapaaehtoisten päivän juhlassa heille kaikille ojennettiin kunniakirja ja kunniamerkki.
Kuurojen Liiton esityksen pohjalta Suomen tasavallan presidentti ja Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari ovat myöntäneet kunniamerkit seuraaville henkilöille:
Suomen Valkoisen Ruusun l luokan ritarimerkki
Liisa Kauppinen, Järjestöneuvos, Espoo
Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki
Markku Jokinen, Toiminnanjohtaja, Espoo
Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi
Jaana Aaltonen, Erityisluokanopettaja, Espoo
Jaana Keski-Levijoki, Erityisluokanopettaja, Jyväskylä
Suomen Valkoisen Ruusun l luokan mitali kultaristein
Asta Hannula, Kunniapuheenjohtaja, Kotka
Suomen Valkoisen Ruusun l luokan mitali kultaristein
Kristiina Hovi, Henkilökohtainen avustaja, Kuopio
Jari Kärkkäinen, Palkanlaskija, Kuopio
Juha Oksanen, Aluetyöntekijä, Kuopio
Esa Toom, Avustava opettaja, Jyväskylä
Kuvat: Heidi Koivisto Robertson / Kuurojen Liitto
4.12.2025 | Uutiset