Kuva: Oikeusministeriö

Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessi on käynnistynyt Suomessa

Suomen hallitus on 5.6.2025 antanut toimeksiannon totuus- ja sovintoprosessin käynnistämisestä. Prosessin tavoitteena on selvittää ja tunnistaa kuuroihin ja viittomakielisiin kohdistuneita oikeuksien loukkauksia sekä rakentaa sovintoa valtion ja yhteisöjen välillä.

Oikeusministeriön mukaan prosessi tarkastelee viranomaisten toimien vaikutuksia kuuroihin ja viittomakielisiin sekä menneisyydessä että tällä hetkellä. Tavoitteena on muodostaa kokonaiskuva syrjivistä rakenteista ja ehdottaa muutoksia, jotka parantavat kuurojen ja viittomakielisten asemaa yhteiskunnassa. Muutokset voivat koskea esimerkiksi kieltä, kulttuuria ja vuorovaikutusta viranomaisten kanssa. Tärkeä tavoite on myös viittomakielten sekä viittomakielisen kulttuurin ja historian tuntemuksen lisääminen prosessin aikana.

– Haluamme saada lisää tietoa menneistä tapahtumista ja mitä kuurojen yhteisö on joutunut kokemaan. Toivon, että tästä tärkeästä prosessista seuraa oikeita tuloksia, joilla aidosti vahvistetaan kuurojen, kuurosokeiden ja viittomakielisten asemaa yhdenvertaisina kansalaisina, toteaa oikeusministeri Leena Meri.

– Tämä on historiallinen ja merkittävä hetki. Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessia koskeva mandaatti on nyt hyväksytty. Ensimmäistä kertaa meillä on mahdollisuus kertoa yhteisömme kokemista vääryyksistä ja oikeudenloukkauksista. Tämä on keskeinen osa yhteistä matkaa kohti tervehtymistä ja toipumista. Lopullinen tavoitteemme on, että tällaiset vääryydet eivät koskaan toistu, kommentoi Kuurojen Liiton toiminnanjohtaja Markku Jokinen tilaisuudessa.

Prosessin toteutuksesta vastaa sihteeristö, työtä tukee ohjausryhmä

Prosessia toteuttaa oikeusministeriön yhteyteen perustettu itsenäinen ja riippumaton sihteeristö. Sihteeristön työtä tukee ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina kuurojen ja viittomakielisten yhteisöt sekä valtioneuvoston virkamiehiä. Mukana on myös Kuurojen Liiton edustajat, Markku Jokinen ja hallituksen jäsen Milla Pitkänen. Ohjausryhmä on nimetty ajalle 2.6.2025-31.12.2027.

Prosessin aikana osallistujille tarjotaan psykososiaalista tukea, sillä yhteisön jäsenet ovat pitkään joutuneet käsittelemään vaikeita kokemuksiaan ilman omakielistä tukea.

– Odotamme nyt käynnistyvältä prosessilta, että kuurojen ja viittomakielisten yhteisöjen kaikki halukkaat saavat mahdollisuuden tulla kuulluiksi. Haluamme varmistaa, että se, mitä aiemmat sukupolvet ja me itse olemme kokeneet, ei toistu nykyisten ja tulevien lasten ja nuorten kohdalla, sanoo Finlandssvenska Teckenspråkiga ry:n toiminnanjohtaja Magdalena Kintopf-Huuhka.

Totuus- ja sovintoprosessi toteutetaan neljällä kielellä: suomalaisella ja suomenruotsalaisella viittomakielellä sekä suomen ja ruotsin kielellä. Valtioneuvosto on varannut prosessin toteuttamiseen 1,8 miljoonan euron määrärahan. Prosessin kesto on kaksi vuotta sihteeristön työn aloittamisesta. Loppuraportti luovutetaan valtioneuvostolle sekä kuurojen ja viittomakielisten yhteisöille vuoden 2027 loppuun mennessä.

Oikeusministeriön tiedotteet löytyvät kokonaisuudessaan oheisista linkeistä.