Kesto: 01:53
Tekstitys: Ei tekstitystä
Kieli: Suomalainen viittomakieli

Vastaa kyselyyn yhdistysten nykytilanteesta

Järjestö- ja yhdistyselämä on ollut meille monille aina erittäin tärkeää. Yhdistyskenttä on kuitenkin kokenut paljon muutoksia, ja sen seurauksena monet yhdistykset kamppailevat erilaisten haasteiden kanssa. Haasteita tuottavat esimerkiksi erilaiset talousasiat sekä uusien jäsenten tavoittaminen.

Kuurojen Liitossa on työstetty erilliset yhdistyskartoitukset sekä yhdistyksille että niiden jäsenille. Kyselyt toteutetaan suomeksi, ruotsiksi sekä suomalaisella viittomakielellä. Myös avoimiin kysymyksiin on mahdollista vastata videolla.

Yhdistyskartoituksen tarkoituksena on selvittää yhdistysten nykytilannetta ja ymmärtää, kuinka Kuurojen Liitto voisi tukea yhdistyksiä entistä paremmin. Lisäksi kartoittamalla tilannetta on mahdollista tarjota yhdistyksille lisää työkaluja toiminnan kehittämiseksi.

Vastaamalla kyselyyn sinulla on aito mahdollisuus päästä vaikuttamaan siihen, miltä yhdistysten tulevaisuus näyttää. Jotta vastaamiseen saataisiin lisättyä myös hieman jännitystä, osallistut samalla arvontaan, sillä vastanneiden kesken arvotaan viisi leffalippua!

Kyselyyn pääset oheisesta linkistä. Vastausaika päättyy 1.11.