Järjestöpäivät avasi Kuurojen Liiton 120-juhlavuoden

Mukana järjestöpäivillä oli 23 yhdistystä 35 edustajalla sekä liiton hallitus. Tilaisuus toteutettiin hybriditapahtumana.

Järjestöpäivät käynnistyivät perjantaina 24.1. Kuutiossa Helsingin Kuurojen Yhdistyksellä. Illan teemana oli yhdistysten tulevaisuus ja toiminnan vahvistaminen. Keskusteluissa todettiin, että tulevaisuus sisältää sekä haasteita että mahdollisuuksia. Esillä oli mm. teemayhdistykset, yhdistysten fuusioituminen ja yhteistyö urheiluseurojen kanssa.

Keskustelu jatkuu kesällä kehittämispäivillä. Kuurojen Liitto käynnistää tänä vuonna myös jäsenyhdistysten kartoituksen, jonka tavoitteena on tuottaa työkaluja yhdistystoiminnan vahvistamiseksi.

Lauantaina 25.1. pääaiheina olivat Kuurojen Liiton 120-juhlavuoden teema ja tavoitteet sekä liiton strategia 2026-2030.

Kuurojen Liitto 120 vuotta

Puheenjohtaja Jaana Aaltonen esitteli avauspuheenvuorossaan juhlavuoden laulua, joka on pian valmistumassa. Edustajat pääsivät jo testaamaan laulun viittomista. Toiminnanjohtaja Markku Jokinen ja järjestösuunnittelija Iina Uhlenius esittelivät puolestaan 120 v. teemasivua, juhlavuoden logoa ja tapahtumia. Kuurojen Liiton omien tapahtumien lisäksi tulossa on viisi alueellista tapahtumaa.

Juhlavuoden suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb. Presidentti lähettää tervehdyksen vuoden päätapahtumaan liittokokoukseen. Juhlavuoden verkkosivulle tullaan pitkin vuotta päivittämään tietoa juhlavuoden tapahtumista ja muista ajankohtaisista asioista.

Juhlavuoden kunniamerkeistä kertoi viestinnän ja vertaistuen johtaja Laura Pajunen. Yhdistykset voivat nyt hakea kunniamerkkejä, ja hakuun on avattu uusi verkkosivu, linkki ohessa. Hakemukset tulee jättää 31.3.2025 mennessä.

Alue- ja kuntavaalit 2025

Kuurojen Liiton vaaliteesit on nyt julkaistu ja löytyvät verkkosivulta, linkki ohessa.

Teesien teemoina ovat 1) Osallisuus, 2) Viittomakieliset palvelut ja tulkkauspalvelut, 3) Tiedonsaanti ja 4) Oikeus viittomakieleen. Sivulta voi myös tulostaa vaaliteesit-esitteen.

Nuppu – viittovat lastenkerhot

Projektikoordinaattori Lina Karlsson esitteli uutta hanketta, jonka tavoitteena on tukea viittovia lapsia, koska he ovat usein esimerkiksi koulussa ainoita, jotka viittovat. Hankkeessa käynnistetään nyt matalan kynnyksen kielikerhotoimintaa, ja parhaillaan etsitään kerho-ohjaajia.

Lisätietoja hankkeesta oheisesta linkistä.

Kuurojen Liiton strategiakausi 2026-2030

Syksyllä 2024 käynnistyi strategiakiertue, jossa liiton ja hallituksen edustajat vierailivat yhdistyksillä keräämässä aineistoa tuleviin strategioihin. Tapaamiskertoja on tähän mennessä ollut 9, joissa mukana oli 132 osallistujaa. Vielä on tulossa muutamia tapahtumia, kuten nuorisotyön tilaisuus ja Finlandssvenska teckenspråkigan tapaaminen.

Strategiakiertueella esille nousivat haasteina erityisesti tulkkauspalvelu, työelämäsyrjintä ja yhdistysten tulevaisuus. Lisäksi keskusteluissa painottui vahvasti lasten ja nuorten oikeus viittomakieleen. Tapaamisissa keskusteltiin myös tulevaisuuden toiveista, joista keskeisiksi teemoiksi nousivat mm. paremmat työllistymismahdollisuudet, viittomakieliset palvelut ja senioripalvelujen kehittäminen.

Järjestöpäivien edustajat pohtivat iltapäivän ryhmätöissä, mitkä olisivat viisi tärkeintä teemaa, joihin liiton ja myös jäsenyhdistysten olisi hyvä keskittyä uudella strategiakaudella. Ryhmätöiden purussa korostuivat mm. lapset ja nuoret, seniorit, tulkkauspalvelu sekä tiedonsaanti ja palvelujen saavutettavuus. Erittäin tärkeäksi koettiin myös 112 hätäpalvelun toimivuus, työelämän yhdenvertaisuus ja yhdistysten tulevaisuus.

Strategiset tavoitteet hiotaan valmiiksi kevään aikana, ja ne vahvistetaan kesäkuun liittokokouksessa.

Kuvat: Heidi Koivisto Robertson