Tietoa kulttuuripäivistä

Suomen suurin viittomakielinen kulttuuritapahtuma, kuurojen valtakunnalliset kulttuuripäivät, toteutuu tällä kertaa Helsingissä 10.-12.5.2024. Päätapahtumapaikkana on lauantaina Tanssin talo Kaapelitehtaan yhteydessä, Helsingin Ruoholahdessa. Tanssin talossa nähdään lavaesityksiä ja taidetta. Kulttuuripäivien isäntäyhdistyksenä toimii Helsingin Kuurojen Yhdistys ry. Perjantaiksi ja sunnuntaiksi yhdistys järjestää hauskoja oheisohjelmia mm. illanviettoa ja retkipäivän. Tarkempi aikataulu löytyy ohjelma-osiosta.

Kulttuuripäivät kutsuu kuurojen yhdistyksiä, kouluja, kuuroja, huonokuuloisia ja kuulevia ensi- ja äidinkieleltään viittomakielisiä osallistumaan tapahtumaan kilpailijoina eri taidelajeissa, kuten lavaesitys-, kuvataide-, käsityö- ja valokuvaustaide-sarjoissa. Toivomme, että yhdistykset ja koulut kertovat tästä mahdollisuudesta jäsenilleen ja oppilailleen, jotta saamme monipuolista ja elämyksellisiä kulttuuriesityksiä tapahtumaamme.

Järjestyksessä 32. kuurojen valtakunnalliset kulttuuripäivät ovat samalla järjestöjen ja erilaisten tahojen verkostoitumistapahtuma, sekä ajankohtaisten aiheiden keskustelupaikka. Tapahtuma houkuttelee runsaasti kävijöitä ja monena vuonna jopa kolmannes koko Suomen kuurojen yhteisöstä on ollut mukana. Kulttuuripäivät on ikärajaton tapahtuma. Kaikenikäiset kuurot, huonokuuloiset ja kuulevat ovat tervetulleita mukaan, sillä tapahtuma tulkataan myös puheelle. Tapahtumapaikat Tanssin talo ja Kaapelitehdas ovat esteettömiä.

Tule mukaan nauttimaan viittomakielisistä esityksistä, taiteesta, yhdessäolosta, keskusteluista, herkullisesta ruuasta, monipuolisesta toiminnasta ja ihanasta Helsingin kaupungista koko viikonlopun ajaksi. Kulttuuripäivät antaa uusia kokemuksia, muistoja ja mahdollisuuden nauttia rikkaasta viittomakielisestä kulttuuristamme!

Tapahtuman tuottavat yhteistyössä Kuurojen Liitto ja Helsingin Kuurojen Yhdistys ry.

 

Kuurojen kulttuuripäivät kansalliseen Elävän perinnön luetteloon


Kuurojen valtakunnalliset kulttuuripäivät valittiin vuonna 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä lisättäväksi Elävän perinnön kansalliseen luetteloon. Kuurojen kulttuuripäiviä on vietetty vuodesta 1956 ja se on Suomen suurin viittomakielinen tapahtuma.