Kaikenikäiset Kulttuuritapahtumat

Viittomakielelle tulkattu: Vieraana vuoden pakolaisnainen Lama Kourdi

Vuoden 2022 pakolaisnaiseksi valittu Lama Kourdi vierailee Hervannan kirjastolla kansainvälisenä YK:n päivänä. Haastattelijana toimii Naistarin yksikönjohtaja Suvi Nieminen.

Vuoden pakolaisnainen Lama Kourdi on maahanmuuttaneiden naisten ja lasten hyvinvoinnin ja osallisuuden puolestapuhuja. Hän on huomannut, että maahanmuuttaneiden oma ääni ei useinkaan kuulu, vaikka juuri heitä varten tehdään paljon töitä.

”Kuuntelin muiden puhuvan esimerkiksi kotona olevista äideistä, mutta mitä he itse sanovat? Tämä on motivoinut minua puhumaan varsinkin heidän näkökulmastaan.” Myös ammattilaisten ymmärryksen lisääminen on yksi Laman tavoitteista. Hänen mukaansa syntyy helposti väärinkäsityksiä ja olettamuksia, jos osapuolet eivät tunne toistensa kulttuureja tai uskontoja. Koulutus ylipäätään onkin Laman mielestä yksi tärkeimmistä asioista elämässä, ja kannustaa Suomeen muuttavia ihmisiä opiskeluiden pariin. Se avaa portteja yhteiskuntaan ja työelämään.

Hervannassa Lama Kourdia haastattelee Kansainvälisten naisten tapaamispaikka Naistarin yksikönjohtaja Suvi Nieminen.

Tapahtuma striimataan Metso STUDIOn toimesta Tampereen kaupunginkirjaston Youtube-kanavalle, joten haastattelua voi seurata myös kotoa.

Tilaisuus on myös simultaanitulkattu viittomakielelle ja siihen on vapaa pääsy. Tervetuloa!


Suora verkkolähetys.

Verkko-osoite: https://www.youtube.com/TampereenKirjasto

Lisätietoja tapahtumasta

Yhteyshenkilö:
Venla Moisala
venla.moisala@tampere.fi
+358408004836

Tapahtuman kieli / kielet:

Suomi

Tapahtuman tulkkaus:

Suomalainen viittomakieli