Tue viittomakielisiä lastenleirejä

Viittomakieliset lapset joutuvat arjessaan sopeutumaan monenlaisiin haasteisiin. Omakielinen opetus voi olla kunnan päätöksen takana ja pääsy kiinnostavaan harrastukseen voi riippua tulkkien saatavuudesta. Jatkuvat pettymykset voivat monissa perheissä johtaa myös siihen, ettei jaksa enää edes yrittää.

Surullisinta on, jos kuurolla lapsella ei ole arjessaan muita viittovia ystäviä.

Leiri on lapselle turvallinen paikka kokeilla uusia asioita ja löytää itsessä piilevää rohkeutta

Siksi viittomakielisten leirien järjestäminen on tärkeää. Leireillämme kuuron lapsen ei tarvitse stressata siitä, ymmärretäänkö häntä vai ei, vaan hän voi olla täysillä oma vapaa itsensä. Haluamme tarjota lapsille mahdollisuuksia kohdata uusia elämyksiä turvallisessa ympäristössä – samankaltaisten ikätovereiden vertaistuella ja viittomakielisten ohjaajien opastuksella. Leireillä monet ylittävätkin itsensä, rohkaistuvat kaverien ja ohjaajien esimerkistä ja saavat uusia unelmia, joihin he voivat elämässään tähdätä.

Pitkän koronarajoitusajan jälkeen leirien ja kohtaamisten merkitys on kasvanut hurjasti. Kiitos, että harkitset leiritoimintamme tukemista lahjoituksella. Toiminta on kokonaan lahjoitusvaroilla rahoitettua.

Jos näitä leirejä ei järjestettäisi, elämästäni puuttuisi monta hyvää ystävää, jotka auttavat jaksamaan arjessa.

– Riina 13v.

Ihanaa olla leirillä, jossa kaikki osaa viittoa! Ei tarvitse jännittää ymmärretäänkö mua, tai ymmärränkö itsekään.

– Samu 14v.

Seikkailuilla ja onnistumisen kokemuksilla on suuri merkitys omaa paikkaansa etsivälle

Iivari 23-v. kertoo kokemuksistaan leiriläisenä ja leiriohjaajana näin:

Viittomakieliset leirit oli aina todella hauskoja, vuoden parhaimpia päiviä! Koulussa minulla ei ollut kuin pari samanikäistä viittovaa kaveria, mutta leiripäivien ajaksi maailma aukesi – kuuroja lapsia kokoontui leireille iso joukko ympäri Suomea, ja joskus myös muista pohjoismaista!

Leireillä kehittyi hurjasti sosiaalisissa taidoissa ja oppi aina jotain uutta. Sen takia leiriaika oli aina hauskuuden lisäksi myös todella arvokasta. Monista leireillä oppimistani asioista on hyötyä vielä tänäkin päivänä. Yksi niistä on kansainvälisen viittomisen taidot!

Leireillä myös näki, miten erilaisista tilanteista lapset tulevat. Lapset, joiden perheessä ja koulussa viitottiin vähemmän, oppivat aina leirin kuluessa viittomaan rohkeammin. Tuimme sillä tavalla toisiamme ja pidimme myös yhteyttä leirin jälkeen. Tiedän, että se oli tärkeää monille. Se oli tärkeää itsellenikin.

Nyt varttuneempana pidän kunnia-asiana sitä, että voin itse palvella Kuurojen Liiton leireillä ohjaajana ja roolimallina seuraavalle sukupolvelle. Katsoin itse lapsena ylöspäin kuuroja leiriohjaajia, jotka tuntuivat osaavan kaiken ja tsemppasi meitä eteenpäin. Haluan nyt välittää eteenpäin sitä hyvää, mitä olen itse viittomakielisiltä leireiltä saanut. Tiedänhän, miten suuri merkitys leirikokemuksilla on.

Ryhdy kuukausilahjoittajaksi!

Kuukausilahjoittajana olet mukana turvaamassa työmme jatkuvuutta.