Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee tekstipuhelupalvelun jatkoa ympärivuorokautisena palveluna

STEA-rahoituksella vuoden 2022 loppuun saakka toimivaa tekstipuhelupalvelua (TPP) uhkaa lopettaminen, ellei palvelulle löydetä budjettirahoitusta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoo, että rahoituksen jatkuminen tulee nyt varmistaa.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman on 23.6.2022 lähettänyt asiasta kirjeen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénille ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkiselle, ja toteaa yhdenvertaisuus- ja syrjimättömyysnäkökulmasta olevan perusteltua turvata tekstimuotoisen asioinnin mahdollistava palvelu vuorokauden ympäri.

Tekstipuhelupalvelu palvelee kuuroja, kuulo- ja kuulonäkövammaisia sekä puhevammaisia ihmisiä koko maassa. Palvelua voi käyttää myös puheella kommunikoiva henkilö ottaessaan yhteyttä kuulo-tai puhevammaiseen henkilöön. Tekstipuhelupalvelun käyttäjäryhmä on siis merkittävästi eri ja laajempi kuin Kelan tarjoamien tulkkauspalveluiden.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu huomauttaa, että YK:n vammaisyleissopimus edellyttää yhdenvertaista pääsyä viestintään. Yleissopimus velvoittaa myös suojelemaan vammaisia ihmisiä vaaratilanteissa ja humanitäärisissä hätätilanteissa. Tekstipuhelinpalvelu ympärivuorokautisena palveluna olisi olennaisesti turvallisuutta ja yhdenvertaisuutta lisäävä saavutettava puhelinpalvelu. Tekstipuhelinpalvelun rooli liittyy yleisen viestinnän saavutettavuuden lisäksi myös yllättäviin vaara- ja hätätilanteisiin.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa kiinnittää ministereiden huomiota myös viittomakielisen hätäilmoituksen tekemiseen. Palvelu on toiminut kokeiluna nyt vuoden,  ja Kelalta saadun tiedon mukaan palvelu jatkuu Kela-rahoitteisesti vuoden 2022 loppuun. Kokeilu jatkuu entisin palveluajoin (ma-pe klo 8–16). Kelan mukaan keskustelua kokeilun mahdollisesta muuttumisesta pysyväksi toiminnaksi on käyty aktiivisesti projektin ohjausryhmässä ministeriöiden edustajien kesken. Yhdenvertaisuusvaltuutettu korostaa ympäri vuorokauden auki olevan viittomakielisen hätäpuhelinpalvelun välttämättömyyttä viittomakielisen väestön yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden turvaamisen kannalta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu suosittelee kirjeessä, että sosiaali- ja terveysministeriö:

  • Varmistaa rahoituksen ja tekstipuhelupalvelun jatkumisen 1.1.2023 alkaen ympärivuorokautisena palveluna.
  • Tiedottaa tekstipuhelupalvelusta laajasti 1.1.2023 toimintansa aloittavia hyvinvointialueita, jotta niiden terveys- ja sosiaalihuoltopalveluissa otettaisiin palvelu käyttöön osana hyvinvointialueista annetun lain vaatimusta viestinnän esteettömyydestä ja saavutettavuudesta, sekä järjestämislain vaatimusta palveluiden yhdenvertaisesta toteuttamisesta, saavutettavuudesta ja esteettömyydestä.
  • Varmistaa rahoituksen ja jatkon pysyvälle ja ympärivuorokauden auki olevalle viittomakieliselle hätäpuhelupalvelulle.

Kirje on luettavissa kokonaisuudessaan oheisesta liitteestä.