Kesto: 06:09
Tekstitys: Suomi, Ruotsi
Kieli: Suomalainen viittomakieli

Mihin menet tulkkauspalvelu?

Kuurojen Liiton erityisasiantuntija Marika Rönnberg bloggaa Kelan tulkkauspalvelun tilanteesta. Kuurojen Liitto on tänä syksynä saanut runsaasti palautetta palvelun ongelmista.

Kela on ollut vastuussa tulkkauspalvelun järjestämisestä vuodesta 2010 lähtien. Kun sitä ennen tulkkauspalvelu oli kuntien vastuulla, yhdessä kunnassa sai hyvää palvelua ja tulkkia sai käyttää vaikka kuinka paljon, mutta toisessa kunnassa ei. Asiakkaat eivät olleet yhdenvertaisia, sillä palvelun saanti riippui siitä, missä asui. Tulkkauspalvelun siirto kunnista Kelalle teki palvelusta yhdenmukaisempaa, kaikkialla maassa saa palvelua samoilla ehdoilla.

Ongelmia on silti yhä.

Kuurojen Liitto saa tietoonsa tulkkauspalvelun ongelmia niin, että asiakkaat ottavat tänne liittoon yhteyttä. Tämän syksyn esiin nousseisiin ongelmiin on kuulunut tulkkien vaikea saatavuus ja työelämätulkkauksen käytännöt. Koronan jälkeen tilausmäärät ovat jälleen nousseet ja se on varmasti yksi syy, miksi tulkkia on vaikeampi saada. Se ei kuitenkaan selitä sitä, miksi tänä vuonna peruuntuneiden tilausten määrä Kelan tilastotietokannassa on niin suuri. Tähän liittyvän uutisen voit lukea liiton sivuilta.

Palveluun tarvitaan joustavuutta

Työelämätulkkaukseen on jo vuosia toivottu vastaavaa järjestämistapaa kuin on opiskelutulkkauksessa: 1-2 tulkkifirmaa ottaisi vastuulleen kyseisen asiakkaan työelämätulkkauksen hoitamisen. Tämä toive on useaan otteeseen esitetty Kelalle. Nyt työelämätulkkausta käsitellään kuten mitä tahansa asiointia ja tilaukseen varataan vapaana oleva tulkki. Asiaan voi vaikuttaa nimeämällä haluamansa tulkit omalle tulkkilistalleen vain työelämän käyttöön. Tulkkilistamerkinnät eivät kuitenkaan toteudu aina tämän mukaan. Kaikki eivät toki tarvitse erityistä järjestelyä oman työelämänsä tarpeisiin, mutta osa tarvitsee. Toisinaan tarve on se, että olisi juuri siihen työpaikkaan ja -tehtävään erikoistuneiden tulkkien rinki käytössä. Työelämätulkkauksen tulkkauksen laatu ja jatkuvuus eivät toteudu, jos työpaikalla käy viikon aikana toistakymmentä tulkkia. Tulkkauspalvelun tulisi joustaa asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

Monenlaista vaikuttamistyötä

Tämän vuoden aikana on tehty useassa tulkkauspalveluun liittyvässä asiassa vaikuttamistyötä yhteistyössä muiden asiakasjärjestöjen, tulkkeja edustavien järjestöjen sekä tulkkikoulutuksen kanssa. Maaliskuussa 12 järjestöä lähetti sosiaali- ja terveysministeriöön vetoomuksen tulkkauspalvelun kokonaistilanteen arvioinnin käynnistämiseksi. Samoin maaliskuussa 10 järjestöä vetosi puoluetoimistoihin, että nämä lisäisivät tulkkauspalvelun kokonaisarvioinnin puolueohjelmiin. Kuurojen tulkkien asemaa tulkkauspalvelussa pyrittiin parantamaan adressilla. Adressi keräsi lähes 750 allekirjoitusta ja se luovutettiin huhtikuussa sekä sosiaali- ja terveysministeriöön että Kelaan. Huhtikuussa 11 järjestöä lähetti kaikille tuleville hyvinvointialueille sähköpostia, jossa muistutettiin, ettei vammaisten tulkkauspalvelua voi kilpailuttaa yhdessä puhuttujen kielten tulkkauspalvelun kanssa sekä tarjottiin yhteistyötä hankinnan suunnitteluun. Muutaman hyvinvointialueen kanssa keskusteluja onkin käyty.

Vaatimuksena palvelun selkeyttäminen

Vielä tämä tulkkauspalveluiden kokonaisarviointi ei ole käynnistynyt. Kuurojen Liitto on yhtenä vaaliteesinään nostanut esiin tarpeen selkiyttää tulkkauspalvelun kokonaistilannetta. Palvelun tulee toimia asiakkaan näkökulmasta yksinkertaisella tavalla. Ei ole kuuron vastuulla tietää, milloin tulkki pitäisi tilata Kelasta ja milloin se olisikin viranomaisen vastuulla eri lain perusteella.

Nyt on hyvä aika pysähtyä ja miettiä, miten tulkkauspalvelu toimisi asiakkaan näkökulmasta sujuvammin, paremmin ja yksilölliset tarpeet huomioivasti. Yhdestä paikasta. Tähän liitto haluaa nyt haastaa puolueita ja tulevaa hallitusta.