Katriina Aaltio on rehtorina Pitäjänmäen peruskoulussa. Kuva: Heidi Koivisto Robertson

Lapset ovat usein yksin kielensä ja kulttuurinsa kanssa lähikouluissa

Tutkimuksen mukaan Pohjoismainen inklusiivinen opetus lähikouluissa on epäonnistunut kuulovammaisten kohdalla. Millaista on olla nuori kuulovammainen ja käydä koulua Pohjoismaassa?

Norjalaisen tutkijan Patrick Kermitin selvitys osoittaa, että kuulovammaisten lasten ja nuorten inkluusio ei ole onnistunut päiväkodeissa ja kouluissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Hän on käynyt läpi pohjoismaisia, tieteellisiä julkaisuja vuosilta 2010–2017. Verrattuna kuuleviin ikätovereihinsa, kuulovammaisten lasten koulumenestys on heikompaa ja heillä on enemmän psykososiaalisia ongelmia, kuten yksinäisyyttä.

Monilla näistä lapsista ja nuorista ei ole yhtään ystävää.

Inkluusion tavoitteena on, että vammaisia henkilöitä ei eristetä muista, koska heillä on oikeus kuulua tavallisiin yhteisöihin. Kermit toteaa selvityksessään, että käytännössä inkluusio on tarkoittanut lapsen sijoittamista valtaväestön ehdoilla toimivaan laitokseen. Koulujen opetus ja käytännöt on suunniteltu tyypilliselle kuulevalle oppilaalle, jolloin kuulovammaiset oppilaat jäävät ikään kuin vierailijoiksi luokissaan, eivätkä tunne olevansa osa yhteisöä.

Patrick Kermitin selvityksen mukaan kuulovammainen lapsi tai nuori ei myöskään pääse vaikuttamaan opetuksensa järjestelyihin. Sen, mitä inkluusio tarkoittaa hänen kohdallaan, päättää joku aikuinen – eikä aina pätevä sellainen.

Suomen tilanne

Suomessa ei ole tehty vastaavaa tutkimusta kuulovammaisten varhaiskasvatuksesta tai koulutuksesta. Opetushallitus on kuitenkin selvittänyt kuurojen ja viittomakielisten oppilaiden lukumäärää ja opetusjärjestelyjä lukuvuonna 2013–2014. Tulokseksi saatiin, että eriasteisia kuulovammaisia oppilaita oli vain vähän ja he olivat sijoittuneet hajalleen yli 300 kouluun ympäri Suomea. Viisi tai enemmän kuuroa oppilasta oli enää vain kolmessa koulussa.

– Muutos on ollut nopeaa, sillä vuonna 2000 oli lähes 20 kuulovammaisten koulua, kertoo Kuurojen Liiton erityisasiantuntija Pirkko Selin-Grönlund.

Opetushallituksen selvitys nostaa muutokselle kaksi syytä: siirtyminen erityiskouluista lähikouluperiaatteeseen ja samanaikainen sisäkorvaistutteen yleistyminen. Myös useimpien vanhempien toiveena on lähikoulu, jotta perhe pysyy yhdessä.

Ihannetilanne löytyy Selin-Grönlundin mukaan YK:n vammaissopimuksen 24. artiklasta Koulutus. Sen mukaan koulutus annetaan yksilön kannalta tarkoituksenmukaisella kielellä ja ympäristössä, jossa oppiminen ja sosiaalinen kehitys toteutuvat mahdollisimman hyvin. Viittomakieltä käyttäville oppilaille taataan myös mahdollisuus oman kielen ja kulttuurin kasvuun. Näiden oikeuksien toteuttamiseksi palkataan viittomakielen taitoisia opettajia, myös viittomakielisiä kuuroja opettajia.

– On kuitenkin totinen tosi, että lähikouluissa lapset ovat yksin kielensä ja kulttuurinsa kanssa, sanoo Rita Auroila, Kuurojen Liiton aluetyöntekijä.

– Vaikka viittomakielisellä lapsella olisi lähikoulussa hyvät opiskelutulkit tai viittomakielinen avustaja, vertaiskontakti yleensä puuttuu.

Sosiaalisia kontakteja on tarjolla muun muassa leireillä tai kerran lukukaudessa kahden viikon ajan Valteri-koulu Onervassa Jyväskylässä. Näillä opetusjaksoilla saa olla muiden viittomakielisten lasten seurassa ja opettajat ovat viittomakielisiä. Auroilan mukaan kaikki lapset eivät kuitenkaan halua osallistua opetusjaksoille.

Selin-Grönlund vertaa kuurojen opetuksen järjestelyjä Rubikin kuution ratkaisemiseen.

– Miten hajallaan yli 300 koulussa olevalle oppilasjoukolle pystytään turvaamaan heidän yksilölliset tarpeensa? Ja missä ovat viittomakieliset ammattilaiset, jotka pystyvät tämän toteuttamaan?

Viittomakielistä opiskelua Helsingissä

Helsingin Pitäjänmäen koulu on yksi niistä kolmesta koulusta, jossa on useita viittomakielisiä koulukavereita. Siellä voi käydä koko peruskoulun viittomakielisessä opetuksessa. Koulussa on kolme luokkaa viittomakielisille ja kolme huonokuuloisille. Henkilökunnassa on kaksi viittomakielistä opettajaa ja kaksi opettajan avustajaa sekä viittomakielen taitoisia kuulevia.

Oppilaiden tuen tarpeet ovat moninaiset. Koulun 500 oppilaasta neljäsosa saa erityisopetusta ja kolmasosalla äidinkieli on jokin muu kuin suomi.

– Olen suuri inkluusion ja integroidun opetuksen kannattaja. Mutta sitä en hyväksy, jos erityisopetusta tarvitseva lapsi sijoitetaan luokkaan ilman tukitoimia ja hän jää ulkopuoliseksi ryhmässä, sanoo rehtori Katriina Aaltio.

Viittomakieliset ovat mukana yleisopetuksen ryhmissä taito- ja taideaineissa sekä joissakin lukuaineissa. Heitä halutaan kannustaa enemmänkin mukaan “tavallisiin” luokkiin.

– Erityisoppilaat omaksuvat joitakin asioita paremmin yleisopetuksen ryhmän mukana, kertoo Aaltio.

– Se haastaa heitä enemmän. Myös sosiaaliset suhteet laajenevat luokkarajojen yli.

Pienemmät koululaiset ovat vielä tiiviisti yhdessä oman erityisluokkansa opetuksessa, koska he ovat suuren tuen tarpeessa. Yleisopetukseen integroidutaan yhä enemmän iän karttuessa.

Aaltion mukaan oppilaat ovat toivoneet, että yleisopetusluokassa on muitakin viittomakielisiä kavereita. Silloin voi vaihtaa luokassa ajatuksia omalla kielellään, eikä jutteluun tarvitse käyttää aina tulkkia.

Kielen ja tuen tarve

Pitäjänmäen koululla on parhaillaan uusi kokeilu, jota varten he ovat palkanneet kaksi henkilöä, joiden työnkuvaan kuuluu sekä tulkkaus että koulunkäynnissä avustaminen. Aikuisten määrää lapsen ympärillä halutaan vähentää yleisopetuksen tunneilla.

– Opiskelutulkit tulkkaavat opetusta. Mutta lapset tarvitsevat yleensä myös tukea oppimisessa. Viittomakielen taitoinen kuuleva koulunkäyntiavustaja voi toimia samalla kommunikaatiotulkkina ja neuvoa vaikka kotitaloustunnilla, miten kananmuna rikotaan, selittää rehtori Aaltio.

Lasta auttavien aikuisten määrää halutaan vähentää siitäkin syystä, että heidän ajatellaan eristävän oppilasta muista lapsista ja nuorista.

Pitäjänmäen kouluun olisi tulijoita muualtakin Suomesta. Jos perhe asuu Vantaalla tai Espoossa, lapsen voi saada Pitäjänmäkeen, mikäli on vapaita oppilaspaikkoja.

– Muista kunnista emme voi ottaa oppilaita, mikä aiheuttaa suurta huolta muualla asuvissa vanhemmissa, sanoo Aaltio.

– On lapsen edun mukaista olla yhteisössä, jossa on taitoa järjestää erityisopetusta.

Teksti ja kuva Annika Posti

Juttu on julkaistu Kuurojen lehdessä 2/2019.