Kuurojen lehti 1/2020 kansi

Kuurojen lehti 1/2020 on ilmestynyt

Vuoden 2020 ensimmäinen Kuurojen lehti on ilmestynyt. Lehden ulkoasua on uudistettu, mutta sisältö on tuttua. Kuten aina, lehti tarjoaa sekä tietoa että viihdettä ja mielenkiintoisia henkilöhaastatteluja.

Asiantuntijahaastattelumme nostaa esiin Suomen Kuurojen Urheiluliiton, joka juhlii 100-vuotista historiaansa tänä vuonna. Kuurojen urheilu on joutunut alusta asti hakemaan oikeutusta olemassaololleen. Toiminnanjohtaja Eetu Keski-Levijoki haluaa nostaa sen statusta.

Lehden teemasivuilla esitellään Kuurojen Liiton uudistuneet verkkosivut ja kerrotaan verkon uusista ominaisuuksista.

Urapolku-palstalla Laura Mecklin kertoo, miten hän päätyi lastenhoitajaksi päiväkoti Franzeniaan. Lehdessä kerrotaan myös, kuinka viittomakielestä on tullut uusi normaali Franzeniassa. Päiväkoti on suhtautunut avoimesti viittomakieleen, mistä syystä se sai Kuurojen Liiton myöntämän Vuoden viittomakieliteko 2019 -tunnustuspalkinnon.

Minun tarinani -sarjassa Iina Öykkönen kertoo rohkeasti masennuksen kanssa elämisestä. Vaikka mielenterveysongelmat ovat yleisiä, niistä yleensä vaietaan. Kaksikielinen Antti Terho puolestaan kuvailee oman identiteetin etsimistään Nuorisopalstalla. Nyt 23-vuotiaana hän on löytänyt tasapainon kuurojen ja kuulevien maailman välillä.

Lisäksi tapahtumasivuilla pääsee näkemään 18 jäsenyhdistyksen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kasvokuvat. Kuvat otettiin liiton järjestämillä koulutuspäivillä marraskuussa 2019.

Lukijoiden iloksi kolumnisteina jatkavat tämän vuoden Salla Fagerström ja ruotsinkielisillä sivuilla Elin Westerlund.

Mikäli haluat antaa palautetta lehden ulkoasun muutoksesta, lähetä sähköpostia lehden toimitussihteerille kuurojenlehti@kuurojenliitto.fi

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä Kuurojen lehti on liiton järjestöjulkaisu ja viittomakielisten aikakaus- ja mielipidelehti.