Kesto: 07:04
Tekstitys: Suomi
Kieli: Suomalainen viittomakieli

Ajankohtaiskatsaus 26.8.2022: Keräyshuijareita liikkeellä

Hei! Tervetuloa syksyn ensimmäisen ajankohtaiskatsauksen pariin. Tästä eteenpäin ajankohtaiskatsauksia on luvassa taas viikoittain.

Huijareita liikkeellä

Kuurojen Liittoon on taas viime aikoina tullut yhteydenottoja kaduilla ja muilla julkisilla paikoilla, kuten kauppakeskuksissa ja markettien parkkipaikoilla tapahtuvasta rahankeräyksestä. Vantaalla luvatonta keräystoimintaa on tehty lähijunissa. Kerääjät esiintyvät kuuroina ja väittävät keräävänsä rahaa kuurojen hyväksi esim. monitoimikeskusta varten. Joskus näitä kerääjiä ilmestyy myös kotiovelle.

Kuurojen Liitto korostaa, että tämä rahankeruu ei ole Kuurojen Liiton toimintaa ja toivoo, että tapahtuneesta ilmoitetaan paikalliselle poliisille. Suomessa järjestöjen varainhankinta on luvanvaraista ja tarkasti säädeltyä toimintaa. Jos epäilet rahankeräyksen aitoutta, pyydä nähtäväksesi poliisiviranomaisen myöntämä keräyslupa. Käteistä rahaa ei myöskään koskaan anneta kerääjälle sellaisenaan, ilman lukittuja keräyslippaita.

Tekstipuhelupalvelun jatko

STEA-rahoituksella vuoden 2022 loppuun saakka toimivaa tekstipuhelupalvelua (TPP) uhkaa lopettaminen, ellei palvelulle löydetä budjettirahoitusta. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman katsoo, että rahoituksen jatkuminen tulee nyt varmistaa.

Stenman on 23.6.2022 lähettänyt asiasta kirjeen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénille ja sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkiselle. Stenman suosittelee kirjeessään, että sosiaali- ja terveysministeriö varmistaa rahoituksen ja tekstipuhelupalvelun jatkumisen 1.1.2023 alkaen ympärivuorokautisena palveluna.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu huomauttaa, että YK:n vammaisyleissopimus edellyttää yhdenvertaista pääsyä viestintään. Yleissopimus velvoittaa myös suojelemaan vammaisia ihmisiä vaaratilanteissa ja humanitäärisissä hätätilanteissa. Tekstipuhelinpalvelu ympärivuorokautisena palveluna olisi olennaisesti turvallisuutta ja yhdenvertaisuutta lisäävä saavutettava puhelinpalvelu. Tekstipuhelinpalvelun rooli liittyy yleisen viestinnän saavutettavuuden lisäksi myös yllättäviin vaara- ja hätätilanteisiin.

Kuurojen Liitto oli mukana SuomiAreenassa

Kuurojen Liitto oli taas mukana koronatauon jälkeen SuomiAreena-tapahtumassa. Liiton teltalla Porin torilla kävi kolmen päivän aikana sadoittain viittomakielestä kiinnostuneita.

Kuurojen Liittoa Porissa edustivat liiton toiminnanjohtaja Markku Jokinen ja johtaja Kaisa Alanne sekä hallituksen puheenjohtaja Jaana Aaltonen, varapuheenjohtaja Ronja Tammisara sekä jäsen Mari Virtanen. Lisäksi liiton ständillä haastettiin kaikki kiinnostuneet mukaan viittomaan työllisyysaiheisia lauseita. Oheisista linkeistä löydät poimintoja osallistujien viittomista lauseista. Mukana on myös muutama tuttu kasvo. Palkinnoksi viittojat saivat hienon #supervoimanionviittomakieli -frisbeen.

Tunnelmia tapahtumasta sekä monenlaisesta vaikuttamistyöstä oheisella videolla.

Verkkobileet 2022 lähestyvät!

Vuoden parhaat bileet järjestetään taas kansainvälisellä kuurojen viikolla. H-hetki on perjantaina 23.9. klo 18.00! Verkkobileet järjestetään jo yhdeksättä kertaa, ja luvassa on jälleen kerran mahtava kaksituntinen täynnä viihdettä, asiaa ja yllätyksiä!

Bileistä onkin muodostunut jo perinne, ja lähetystä katsotaan juhlatunnelmissa kotikatsomoissa ja kuurojenyhdistyksillä. Järjestä sinäkin oma bilekatsomo vaikka ystäväporukan kanssa!

Merkkaa ajankohta jo kalenteriisi, lisätietoja tulossa lähempänä.

Blogissa: Vaikuttamistyö varhaiskasvatuksessa

Toisinaan Kuurojen Liitto saa palautetta siitä, että se ei muka tee asioille yhtikäs mitään. Onko todellakin näin? Tämänkertaisessa Silmä tarkkana -postauksessa Kuurojen Liiton erityisasiantuntija Pirkko Selin-Grönlund kertoo liiton oikeuksienvalvontatyöstä ja siitä, mitä sen kulisseissa tapahtuu. Käykäähän kurkkaamassa!

Uusia ohjelmia Kuurojen Videon kanavalla

Lasten aika – liikenne on uusi ohjelmasarja, jossa käsitellään ajankohtaisia asioita lapsille. Ensimmäisessä jaksossa pohditaan koulun alkamista ja liikennettä. Miten lapsi voi liikkua turvallisesti liikenteessä?

Kovasti odotettuja Kuurojen valtakunnallisia kulttuuripäiviä vietettiin Joensuussa 27.–29.5. Kulttuuripäivät 2022 -ohjelmassa seurataan kulttuuripäivien sooloesiintyjien, Juuso Ojalan, Liisa Boll Syväsalmen ja Hannele Ilomäen valmistautumista h-hetkeen. Miten lavaesitys sujui ja millaiset tunnelmat olivat kulissien takana?

Tässä kaikki tällä kertaa. Nähdään ensi viikolla!