Kesto: 0:43
Tekstitys: Ei tekstitystä
Kieli: Suomalainen viittomakieli

Kuurojen videon kanavalle on lisätty uusi ohjelma

Ohjelman nimi on, Merimajan tuhat tarinaa

Merimajan tuhat tarinaa

Tarina alkoi Turun Kuurojen Urheiluseura Valpas ry:n toimesta, kun vuonna 1961 oli myynnissä merenrantatontti Kakskerran saaristossa lähellä Turkua. Pian mukaan tuli Turun Kuurojenyhdistys ry ja vähitellen tästä muodostui pitkä historia ja viittomakielisten ainutlaatuinen oma leirintäalue Merimajan kesäkoti. Nykyään Turun Kuurojenyhdistys ry on alueen ainoa omistaja ja huolehtii itse kaikesta ylläpidosta. Ohjelmassa kerrotaan tarkemmin läpi historian aina tähän päivään saakka.

Malminharju on ollut Merimajalle hyvin tärkeä vertailukohde, aina kun pohditaan palveluita ja kehittämismahdollisuuksia. Merimajan leirintäalue tarjoaa mm. matkailuajoneuvoilla matkustaville yöpymispaikkoja. Muita majoitusmuotoja leirintäalueilla ovat mökit ja teltat. Silti samalla hoituvat yhdistyksen perinteiset yhdistysillat joka keskiviikko kesän ajan. Leirintäalueen varsinainen toimintakausi sijoittuu touko- ja syyskuun väliselle ajalle, mutta on myös auki koko talvisesongin.

Haastattelussa Timo Jarva kertoo, että Merimaja on kiinnostanut muitakin kuin pelkästään kuuroja. Kuulevista on tullut erittäin taitavia viittomaan, kun ovat olleet täällä lapsesta lähtien. Ohjelmassa näytetään erittäin ainutlaatuista Turun Kuurojenyhdistys ry:n arkistomateriaalia aina Merimajan päärakennusvaiheista vihkiäisjuhliin, jossa Runo Savisaari oli mukana.

Ohjelma käsitteli kipeitäkin aiheita, kuten tulevaisuusnäkymiä ja huolia. Monet haastateltavat ovat vahvasti sitä mieltä, että Merimaja on viimeinen asia mistä luovutaan.