Kesto: 5:15
Tekstitys: Suomi
Kieli: Suomalainen viittomakieli

Kuurojen Liiton ajankohtaiskatsaus 29.10.

Tämän viikon ajankohtaiskatsauksessa kerrotaan mm. uudesta valtionyhtiöstä, Ursa Minor Ensemblen Growth-esityksestä, uudesta kirjasta ja lähestyvästä ylimääräisestä liittokokouksesta.

Valtionyhtiö Työkanava perustetaan

Suomeen perustetaan uusi, valtion omistama erityistehtäväyhtiö Työkanava Oy. Tarkoitus on, että toiminta alkaa vuoden 2022 aikana. Sen tehtävä on edistää vaikeimmassa asemassa olevien osatyökykyisten henkilöiden työllistymistä. TE-palveluissa työnhakijoina on nyt yli 30 000 työtöntä, joilla on diagnoosi työkyvyn aleneman takia. Heistä vaikeimmassa asemassa ovat sellaiset henkilöt, joilla on vamma tai sairaus ja jotka ovat yli 55-vuotiaita ja joilla on matala koulutustaso.

Työkanava Oy:n on tarkoitus toimia koko Suomessa. Toiminta aiotaan käynnistää vähitellen. Työkanavaan työllistyminen olisi viimesijainen vaihtoehto, kun muut keinot eivät ole johtaneet työllistymiseen. 

Tarkoitus on, että Työkanavan kautta osatyökykyiset voisivat työllistyä tavallisiin työpaikkoihin.

Kun Työkanavaa suunniteltiin, myös Kuurojen Liitto on antanut lausuntonsa. Työkanava Oy:n omistajaohjauksesta vastaa työ- ja elinkeinoministeriö. 

Ursa Minor Ensemblen ”Growth”

Tällä viikolla saa ensi-iltansa Ursa Minor Ensemblen esitys Growth kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä. Kävimme haastattelemassa ohjaaja Noora Karjalaista, katso haastattelu videolta! 

Kuurojen lehden joulutervehdykset

Jouluun on enää alle kaksi kuukautta! Kuurojen yhdistysten perinteiset joulutervehdykset täytyy ilmoittaa Kuurojen lehteen viimeistään 1. marraskuuta. Ole yhteydessä Annika Postiin!

Raili Ojala-Signelliltä uusi kirja

Coda Raili Ojala-Signell oli pitkään tulkkina Kuurojen Liitossa. Hän kulki Liisa Kauppisen mukana kaikenlaisilla työmatkoilla. Raili on harrastanut matkailua myös vapaa-ajallaan. Hän on kirjoittanut matkoistaan kirjan, jonka nimi on Uudelleen eiliseen. Kirjaa voi nyt tilata ennakkoon, hinta on 25€ + postikulut. Katso linkistä lisätietoa!

Filmifestivaalien liput nyt myynnissä

Viittomakielisiin filmifestivaaleihin on enää muutama viikko. Lipunmyynti on nyt alkanut! Kannattaa ostaa lippu etukäteen. Linkistä pääset lippukauppaan. Filmifestivaalit pidetään Logomossa, Turussa 13. marraskuuta kello 10 alkaen. Ohjelmistossa monipuolisesti ulkomaisia ja suomalaisia elokuvia.

Ylimääräinen liittokokous lähestyy

Ensi viikolla on Kuurojen Liiton ylimääräinen liittokokous, jossa käsitellään Valkean talon myyntiä. Kuuloliitolla oli jo oma liittokokous, jossa hyväksyttiin Valkean talon myynti. 

Kuurojen yhdistysten edustajat, muistakaa ottaa valtakirjat mukaan liittokokoukseen!