Maj-Lis Sundell ja Saara Tarvonen antavat surulle kasvot. He ovat kaksi monista naisista, joilta vietiin mahdollisuus saada toinen lapsi.
− Poikani syntyi Helsingin Naistenklinikalla syyskuussa 1957. Vauva vietiin minulta heti pois, sillä olin sairastanut tuberkuloosin 1947. Heidän piti ensin varmistaa laboratoriotesteillä, ettei tauti tarttuisi poikaan, Sundell kertoo. Muutaman hermoja raastavan päivän päästä tulokset osoittautuivat puhtaiksi ja nuori äiti sai vihdoin lapsensa syliinsä. Elämä pienenä perheenä saattoi alkaa.

Asiassa oli vain yksi mutta: Maj-Lis ja hänen miehensä Veikko eivät olleet vielä naimisissa. 1950-luvulla oli sopimatonta elää susiparina eli avoliitossa. Ja vielä häpeällisempää oli saada aviottomia lapsia.
– Rovasti Paunu oli kuullut huhuja, että olin saanut vauvan. Hän tuli vierailulle kotiimme Puistolaan, Sundell kertoo siitä päivästä kuin eilisestä.
– Minun piti suostua steriloitavaksi, muuten meitä ei olisi voitu vihkiä laillisesti avioliittoon. En halunnut sterilointia, mutta minun oli pakko suostua.

Tuohon aikaan kuurojenpapeilla oli suuri vaikutusvalta kuurojen yhteisössä. Kun ammattitulkkeja ei ollut, diakonissat ja papit auttoivat kuuroja arkielämän asioissa, tulkkasivat ja toimivat avioliiton portinvartijoina. Kuurojen ystävänä tunnetuksi tullut kuurojenpappi Lauri Paunu joutui virkansa puolesta tekemään myös epämiellyttäviä asioita, koska Suomen laki ei antanut hänellekään vaihtoehtoja.

Pyrkimyksenä poistaa perinnöllinen kuurous

Vuodesta 1929 alkaen avioliittolaki kielsi kuurojen väliset avioliitot. Kuuron parin oli suostuttava sterilointiin, jos he halusivat keskenään naimisiin.

Aluksi kaikkien synnynnäisesti kuurojen väliset avioliitot kiellettiin. Vuonna 1944 Kuuromykkäin liiton johtomiehet sekä kuurojenpapit Otto Myyryläinen ja Lauri Paunu apujoukkoineen onnistuivat muuttamaan lakia niin, että vain perinnöllisesti kuurot eivät saaneet mennä naimisiin keskenään. Perinnöllisyyden merkkinä pidettiin sitä, että suvussa oli useampia kuuroja. Jotkut onnekkaat parit pääsivät vihille erilaisten porsaanreikien kautta: vihkijänä saattoi olla vaikka vakituisen papin sijainen, joka ei tiennyt avioliittokiellosta.

Maj-Lis steriloitiin toukokuussa 1958 Naistenklinikalla. Tuohon aikaan sterilointi ei ollut mikään pieni toimenpide. Siitä jäi kymmensenttinen, paksu arpi Sundellin alavatsaan. Hän oli lain silmissä juuri täydellinen kohde: hänen vanhempansa olivat kuuroja ja hänellä oli myös kaksi kuuroa sisarusta. Myös Veikko Sundellilla oli kuuro sisar. Oli hyvin mahdollista, että he saisivat kuuroja lapsia. Näin kävikin, sillä esikoinen Jan-Erik syntyi kuulevana, mutta ilmeisesti kuuroutui puolivuotiaana.

Steriloinnin jälkeen pappi Paunu vihki pariskunnan avioliittoon, mutta Sundellit jäivät aina kaipaamaan toista lasta. Ja sitten heidän ainoa poikansa Jan-Erik menehtyi kilpirauhassyöpään uudenvuodenpäivänä 1980, vain 22-vuotiaana.
– Joka aamu herätessäni itken, kun katson poikani kuvia, Sundell sanoo kyynelet silmissään.
– Mieheni kuoli seuraavan vuoden toukokuussa, jäin aivan yksin. Minulla ei ole edes toista lasta lohduttamassa!

”Olisin halunnut kolme lasta”

Toivo Tarvonen ja Saara Korhonen saivat tyttärensä Marittan 13. lokakuuta 1956. Lapsi oli reipas ja terve – ja kuuro. Jotta nuoripari pääsisi kunniallisesti naimisiin, oli myös Saaran suostuttava sterilointiin. Toivo Tarvonen tuli vankasta kuurosuvusta ja Saaralla oli isän puolelta kuuro täti, joten hekin olivat lain silmissä riskiryhmää.
− Menin Diakonissalaitokselle steriloitavaksi diakonissa Eeva Malmilan kanssa, Tarvonen muistelee.
– Malmila sääli minua kovasti, kun Toivoa ja minua ei voitu vihkiä.

Tarvoselle tehtiin sterilisaatio pari viikkoa synnytyksen jälkeen. 26. marraskuuta Saara ja Toivo vihittiin avioliittoon.
– Olisimme halunneet kolme lasta. Tyttärenikin pyysi aina pikkuveljeä tai -siskoa, jota emme voineet hänelle koskaan antaa, Saara Tarvonen suree.

2000-luvun alussa hän kävi Kuurojen Liiton kuntoutussihteerin luona pohtimassa, mitä voisi tehdä asialle.
− Halusin kuulla pappi Paunulta, miksi minut oli pakko steriloida. 92-vuotias Paunu oli silloin jo Koskelan sairaalassa huonossa kunnossa, joten emme menneet käymään siellä. Olisiko hän edes muistanut enää mitään, Tarvonen miettii.

Sundell ja Tarvonen eivät olleet ainoita, joiden oli pakko suostua sterilisaatioon. Eettisesti arveluttavien pakkosterilointi- ja avioliittolakien nojalla steriloitiin 7530 naista, mutta kuurojen tarkasta määrästä ei ole tietoa. Virallinen versio laista oli, että henkilö voi itse pyytää sterilointiaan, jos epäili saavansa vajaakuntoisia lapsia. Todellisuudessa kuurojen vaihtoehdot olivat sterilointiin suostuminen tai häpeällisenä pidetty avioton suhde. Kuulostaako oikeudenmukaiselta?

Teksti ja kuva Salla Lähteenmäki

Juttu on julkaistu Kuurojen lehdessä 2/2014.